Vali vali vali vali vali vali

En ole kirjoittanut taas ikuisuuksiin ja pikkusen hävettää. Ihan vaan senkin takia, että ihan kun minulla ei päässä liikkuisi mitään. Voi kyllä, kyllä siellä liikkuu. Täytyy nyt sitten ottaa takaisin oikein Pohjanmaan kautta.

Luin hetki sitten uusimmasta Ylioppilaslehdestä mielipidekirjoituksen, jonka otsikko kuului:"Älkää valittako". Lyhyesti sanottuna tekstin kirjoittaja valitti valittamisesta. Jos asia olisi ollut pelkästään näin, en olisi kiinnittänyt huomiotaan tekstiin välttämättä ollenkaan, mutta valittamisen lisäksi tekstissä yritettiin kertoa MIKSI EI KANNATA VALITTAA. Voi ei. Kirjoittajan tuskin kannattaa yrittää jatkossa kirjoittaa uskottavia tekstejä.

Kirjoittaja valittaa siitä, kuinka me valitamme Unicafen ruoan laadusta ja HYY:n jäsenmaksuista. Sen jälkeen hän yrittää kertoa järkisyitä siihen, miksi ei kannata valittaa näistä asioista. "-- käsittämättömän hyvä hinta-laatu-suhde --", " -- jäsenmaksu muihin maihin verrattuna --". Tottahan nämä asiat ovat, mutta nykyvalittajamaailmassa jokainen, joka edes hitusen ymmärtää valittamisen hierarkiasta (kyllä, olen asiakaspalvelutyössä, luulen ymmärtäväni ainakin jotain), ei edes vaivaudu enää kertomaan tosiasioita siitä, kuinka hyvin asiat oikeastaan ovatkaan ja ettei valittamiseen ole oikeasti mitään syytä.

Vaikka ihmisille kuinka tolkuttaa, että verrataanpa nyt vaikka Afrikkaan tai jotain muuta yhtä typerää, he vain ärsyyntyvät lisää ja saavat uuden aiheen mistä valittaa. Arvostan valittajista valittamista (teenhän sitä itsekin), mutta sitä en siedä, että heille kerrotaan miksi ei pidä valittaa.

Ihmiset keksivät aina uuden aiheen. Mitä paremmin asiat ovat, sitä pienimmistä ja typerimmistä asioista on varaa valittaa. Jos asiat ovat huonosti (oikeasti huonosti), valituksen aiheet saattavat olla aiheellisimpia ja suurempia. Aina tämäkään kyllä ei pidä paikkaansa. Ihmiset kun ovat tyhmiä. Eikä kaikki ole koskaan hyvin. Ei koskaan.

Puhuminen hopeaa - vaikeneminen kultaa?

Mietin eräs päivä mielenkiintoista aihetta: kuinka paljon voimme päätellä ihmisten elämästä pelkästään heidän kauppaostostensa perusteella. Ihan heti ei varmasti tule tällaisia normaalissa elämässä mietittyä.

Omiin työtehtäviini kuuluu muun muassa asiakaspalvelu kassahenkilönä. Törmään päivittäin apteekissa työskennellessäni hyvinkin henkilökohtaisiin seikkoihin. Ai, peräpukamavoidetta. Taitaa olla lähipiirissä pukamia ilmassa. Jaahas, tällä kerralla lähtee mukaan masennuslääkkeitä, ei taida asiat olla ihan oikeilla uomilla. Osa tekemistäni huomioista ovat hyvinkin arkoja ja sellaisia, jotka vetävät naaman vakavaksi. Joskus törmää silti huvittaviinkin tapauksiin. Sellainen oli myös tilanne, joka sai minut ajattelemaan toden teolla asiaa.

Yhtenä päivänä kassalleni tuli pariskunta. Ostokset olivat kuta kuinkin nämä: lähes 10 ovulaatiotestiä, lähes yhtä monta raskaustestiä ja pisteenä i:n päälle 75 millilitraa liukuvoidetta. Hmm. Olen tottunut vastaaviin ostoksiin, eikä tilanne sinänsä ole erityinen, mutta en voinut sille mitään, ettei tämän pariskunnan yritykset ja päämäärät jääneet minulle kovinkaan epäselviksi. Toki, ainahan voi arvata väärin ja viattomat arvailut voivat mennä aivan metsään. Mikä tärkeintä, tällaisissa tilanteissa pitää osata olla mahdollisimman neutraali ja pitää suunsa kiinni. Tilanne sai kuitenkin miettimään kysymystä: mitä voimme päätellä toistemme ostoksista?

Vai että neljä pussia nuudelia ja tonnikalaa.
-Opiskelija, jolla ei paljon ylimääräistä rahaa ole, jotta voisi ostaa kunnon ruokaa.

Neljä pakettia kondomeja ja liukuvoide.
-Vilkas seksielämä.

Hieromasauva, vibraattori.
-Sinkku

Seitsemän kappaletta tietokonepelejä.
-Peliaddikti

Pullo koskenkorvaa.
-Juoppo

Ymsyms. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Olin kerran kaupan kassalla asiakkaana Forumin s-marketissa. Edessäni oli toinen asiakas. Hänen ostoksiinsa kuului mm. siideriä ja karkkia. Tilanne olisi ollut aivan normaali ja huomiota herättämätön, jos kassahenkilö olisi osannut pitää turpa värkkinsä ummessa. Sen sijaan hän kuulutti raikuvaan ääneen:
"Jahas, että sinä sitten harrastat sekakäyttöä."
Anteeksi mitä?

Aina eivät päätelmät osu kohdilleen, joten kaikkein järkevintä on vain pysyä hiljaa. ;) Vasten parempaa tietoa on paha mennä huutelemaan. On vaan jännää huomata, miten paljon saatamme paljastaa itsestämme aivan pienillä seikoilla.

On meillä hauska bändi, tuo bändi Nitrodisco..

Varoitus! Teksti saattaa sisältää materiaalia, joka ei sovi herkimmille. Bändin jäsenet ovat "ammattilais"muusikoita, joten tekstissä kuvailtuja tapahtumia ja tekoja ei saa kokeilla kotona. Kiitos.

"Olipa kerran cover-bändi nimeltä Nitrodisco. Nitrodiscoon kuului viisi henkeä. Yksi oli iso, ruma, kovasti suutaan soittava, maailmaavihaava ja juovuttavien nesteiden nauttija Anttonius. Hän myös soitti kitaraa aina kun siihen kykeni. Toinen kitaristi ja samalla vokalisti, Prinssi Elovena, taitoi kitaran salat, hallitsi falsetin ja silloin tällöin kumosi kurkkuunsa myös juovuttavia nesteitä. Bändin sydämentahdistimena toimi Wilpuri. Hän pysyi täsmällisesti rytmissä myös pelti kiinni, mutta kartalla hän ei pysynyt edes vesiselvänä. Koska bändi ei ole mitään ilman kunnon basistia, Nitrodiscoon kuului vihreä indieprinssi, jonka lempi iskelmiin kuului muun muassa kaikkien tuntema ja Virve Rostin tulkitsema Sata Tofunakkia. Nyt joku miettii, eikö bändissä ollut koskettimia ollenkaan..ja oliko tosiaan niin, että kaikki tämän huikean bilebändin jäsenistä olivat miehiä. Ehei, joukkoon kuului myös yksi yksilahkeinen, nuori, suutaan soittava, kaiken tietävä ja hymyilemiseen sortuva Bella. Hän pimputti silloin tällöin koskettimia, usein väärässä järjestyksessä, ja toimi stemma-automaattina sekä toisena vokalistina.

Bändi oli siis tässä kohtaa jo lähes täydellinen. Keikkoja oli jos jonkinlaisia. Nitrodiscon roudausaikataulut pitivät vain harvoin paikkansa, sillä jos ei Anttoniuksen pikkutakki unohtunut kotiin niin jonkun muun soitin saattoi jäädä teille tuntemattomille. Kyllä bändi sinänsä oli ihan tehokas, varsinkin lavalle päästyään, mutta koskaan ei ollut liian aikaista aloittaa roudausta kymmenen tuntia ennen keikkaa. Keikoilla hiki virtasi, nesteet kumoutuivat ja yleisö villiintyi. Tilaisuudessa kuin tilaisuudessa tämä ilmiömäinen bändi sai yleisön tanssimaan. Oli kyseessä sitten Stadin Marttakerhon pitsinnypläysosaston iltapäivätee tai farmasianopiskelijoiden Wappu-riennot.

Nitrodisco harjoitteli hyvin ahkerasti ja juuri siksi he varmasti olivat yksi Suomen parhaista bändeistä. Monta kertaa treenit saattoivat venyä kymmen tuntisiksi. Ensimmäiset kaksi tuntia kuluivat yleensä soitinten kuntoon laittamiseen, seuraavat neljä tuntia harjoitteluun ja viimeiset kuusi tuntia erilaisten Youtube-videoiden katseluun ja hulvattomien sekä toimivien sovitusten miettimiseen. Ei ollut ollenkaan harvinaista, että parhaimmat sovitukset syntyivät yleensä pienessä pierussa. Wilpuri, Anttonius ja Prinssi Elovena olivat kovia oluen ystäviä ja yleensä harjoitukset alkoivat nesteiden hankinnalla. Bändin neidit, Indieprinssi Margo ja stemma-automaatti Bella, joivat yleensä siideriä ja vettä mainitussa järjestyksessä.

Nitrodiscon settilistoihin kuului kaikkea maan ja taivaan välillä. Ei ollut genreä, jota tämä bändi ei olisi tuntenut ja saanut toimimaan. Monet tunnetut kappaleet saivat tämän bändin toimesta uusia nimiä. Settilistoista löytyi mm. seuraavia kappaleita Bileet (Beat it), Margo is Running out (Time is Running out), Sata Tofunakkia (Sata Salamaa), The Bad Ella (Bad Touch), Seksisti tulessa (Sex on Fire), Hiuksissa Spermaa (Hiuksissa hiekkaa), . (Piste) ja monia monia muita. Jokainen kappale sai tämän bändin käsittelyssä aivan uusia ulottuvuuksia ja huonoimmastakin tanssikappaleesta syntyi tanssilattioiden seuraava hitti.

Nitrodiscon jäsenten kemiat toimivat täydellisesti yhteen. Tämä oli täydellinen bändi. Keikat piti aina varata hyvissä ajoin, sillä tällä bändillä oli vientiä. Soitettiin niin maatalousmessuilla kuin satuhäissä. Mikään tilaisuus tai tapahtuma ei ollut vaikea toteuttaa. Sen lisäksi, Nitrodisco oli taloudellisesti kannattava vaihtoehto. Tämä bändi jäi historian kirjoihin mahtavasta kyvystään viihdyttää!"

Jos kiinnostuit: Nitrodisco.
Ja kyllä, tarina perustuu tositapahtumiin.

Bella

Olen yksinäinen susi, mutta lauman tarvitsen..

Istun yksin steissin alakerrassa Hesburgerissa. Odottelen junan lähtöä ja koska edellisestä ateriastani on kulunut jo hyvä tovi, päätän tilata kerrosatrian. Ah. Kun saan ateriani, suunnistan istumaan pöydän ääreen. Kaivan kirjani esiin ja alan lukea. Olo ei tunnu yhtään yksinäiseltä. Hetken luettuani alan seurata ympäristöäni. Rakastan tarkkailla ihmisiä ja mikäs sen parempi paikka toteuttaa tämä rakkaus kuin Helsingin rautatieasema.

Aloitan tarkkailun Hesburgerista, jossa parhaillani nautin ateriaani. Näen muutaman isomman kaverusporukan. He vaikuttavat iloisilta. Mikäs siinä, viikonloppu vasta puolessa välissä ja kaverit ympärillä. Tuskinpa heistä moni sillä hetkellä kaipaa enempää. Näkyy joukossa myös muutama pariskunta. Tuijottavat tosiaan rakastavaisina ja suun liikkeistä päätellen heillä on paljon kerrottavaa toisilleen. Toki joukossa on muutama yksin istuvakin. Minä mukaan lukien. On tyttö matkalaukkuineen. Menossa vai tulossa. Mitä ilmeisemmin molempia: tulossa jostakin, menossa jonnekin. On mies puhelimineen. Syö äkkiä megahampurilaisensa, hymyillen räpeltää puhelintaan ja lähtee. Sovittu tapaaminen? Katseeni siirtyy pois Hesburgerista. Näkyy paljon ihmisiä. Osa nousee ylös portaita asemalle ja toiset vastaavasti alas portaita metrolle. On helppo tunnistaa ihmiset, jotka ovat Helsingissä Tuskan takia (en tarkoita tunnetta tuska). Mihin sitä koira karvoistaan pääsisi. Ihmisillä on kiire. Silmiini osuu vanhempi pappa. Seuraan katseellani herraa. Hän kävelee Heaburgerin tiskille.

"Voi, onpa tuossa yksinäinen vanha mies!"

HETKINEN! Stop tykkänään. Mitä olin JUURI äsken ajatellut. Kelaan nauhuria taaksepäin ja kuulen omat sanani:
"Voi, onpa tuossa yksinäinen vanha mies!"
Miten niin yksinäinen? Juu'u, kyllä, hän on yksin. Aivan yksin. Mutta miten niin yksinäinen? Ehkä hänen armas Eeva-mummonsa päätti lähteä Stadin Marttakerhon pitsinnypläysyksikön vuotuisalle retkelle Valamoon munkkien pitsinnypläyskerhon ystävyysjuhlaan. Vanha Aatami-pappa sai oman vuotuisan vapaapäivänsä ja päätti lähteä käymään elämän keskuksessa, stessillä.

Vanhan miehen näkeminen ja omat ajatukseni saavat minut miettimään, mitäköhän ihmiset ajattelevat nähdessään minut kulkemassa yksin Helsingin loputtomia katuja? Olenko minä muiden mielestä yksinäinen, suuntaani etsivä teini? Vai olenko sittenkin nuori, vahva ja itsenäinen persoona, joka on riippumaton muista. Kuinka helposti ajattelemme nähdessämme ihmisen kulkevan ilman seuraa, että hän on yksinäinen. Se, että on yksin ei merkkaa automaattisesti yksinäisyyttä. Ehkä jotkut ihmiset viestittävät sanattomasti olemuksellaan: "Hei, olen yksin ja yksinäinen. Huomaa minut". Toiset ehkä lähettävät viboja:"Hei, olen yksin, mutta kuten huomaat, en yksinäinen".

Helposti seuratessa ihmisiä tajuaa, etteivät asiat aina ole niin yksinkertaisia. On helppo arvioida ihmisiä, kuvitella heidän elämän tarinansa ja suhtautumisensa elämään vain ulkoisen habituksen perusteella. Samalla saattaa onnistua näkemään itsensä muiden silmillä.

"Videota ei voi toistaa mobiililaitteilla"

Ella täällä taas nurisee maailman kurjuudesta. Blogini on mitä todennäkösimmin saanut jo jäätävän AE-maineen (Avautuminen Elämäntapana), mutta jos totta puhutaan en piittaa siitä tippaakaan. Tarkoitukseni ei niinkään ole avautua vaan lähinnä tuoda julki, blogin nimen mukaisesti, ajatukseni juoksua. Ilmoittaa kansalle (tai noh, lukijakunnalle) asiat, jotka saavat minut pohtimaan. Toki ajatuksen juoksuni on ajoittain niin vilkasta, etten pysy millään perässä. Tai siis nimenomaan pysyn perässä mutten pääse niiden rinnalle, saati sitten edelle.

Tänään päätin kirjoittaa aiheesta "Videota ei voi toistaa mobiililaitteilla". Kirjotan tekstiäni parhaillaan rakkaalla iPhonellani. Siis mobiililaitteella. Hämmästyin suuresti kun avatessani blogiani, näyttöön ei ilmestynytkään teksti: "Videota ei voi toistaa mobiililaitteilla..plaahplaahplaah". Jos näin olisi käynyt, olisin tehnyt jotakin maailmaa mullistavaa taatusti. Tai en ehkä maailmaa, mutta bloggaajia ja blogihaita mullistavaa.

Junalla reissatessa yksin, mieleni tekee usein kuunnella musiikkia. Jälleen tänään niinkuin monta kertaa aikaisemminkin, juuri alottaessani kuuntelemista tajusin, että iPodistani oli päässyt akku loppumaan. VOI EI. Raukka alkaa olla jo niin vanha, että alkaa niin sanotusti "tulla jo lusikkallisia housuun" ihan vahingossa. Iän takia annan sen iPodiskalleni anteeksi. Hetken mietittyäni muistin, että minullahan on myös mitä mainioin iPhone, jossa akkua on vielä paaaaaaljon jäljellä ja netin pitäisi toimi (ainakin hetkellisesti). Iskin kuulokkeet tulille ja viritin Youtuben asemiin. Ensimmäinen kappale Röyksopp "it's what I want". Jännitys tiivistyy, mikä musiikkikokemus sieltä löytyykään. Lataalataalataalataa. "Videota ei voi toistaa mobiililaitteilla". MITÄÄÄH!!? Miten niin ei voi? Eihän se nyt käy laatuun sitten ollenkaan. Tottakai videon voi toistaa iPhonella.

Sinne meni se musiikinkuuntelu. Olen aikaisemminkin miettinyt samaa. Miksi erilaiset toiminnot netissä (esim. juuri monien videoiden katseleminen) on estetty mobiililaitteilta? Kysyin asiaa vimmoissani poikaystävältäni, joka tunnetusti voittaisi varmasti kaikki maailman nippelitiedon nappulatriviat, sillä ajattelin häneltä löytyvän tähänkin ratkaisu.

"Se on tätä nykyaikaa."

Miten niin nykyaikaa!!? Eikö nykyaikaa nimenomaan olisi se, että pelkkien tietokoneiden lisäksi asioita pystyisi vaivattomasti tekemään myös puhelimella.

"Tekijänoikeudet"

Joo'o, ymmärrän. Mutta miten se liittyy asiaan, katsonko videon iPhonella vai MacBook Prolla? Se on asia, jota en saa mahtumaan päähäni. Jos joku fiksumpi tietää, niin minulle saa kertoa.

Toki puhelimella nykyään voi tehdä paljonkin asioita netissä, kuten katsoa julkisten liikennevälineiden aikataulut, hoitaa laskujen maksamisen ja tarkistaa miten tehtiin sanomalehdestä kompostipussi. Silti en ymmärrä ruutuun lävähtävää tekstiä "Videoa ei voi toistaa mobiililaitteilla". Ehkä minun ei kuulukkaan ymmärtää asiaa. Pitäkööt tunkkinsa ja mahtavat musiikkielämyksensä. Minä kirjoitan blogia ja kuuntelen junan jyskyntää.

MITÄ HYÖTYÄ?

Nonniin poijjaat kyllä se niin on, että työstä on hyvä ammentaa elämänkokemusta. Varsinkin asiakaspalvelutyöstä. Samalla kun saa elämänkokemusta pääsee miettimään ja punnitsemaan omia tapojaan toimia erillasissa asioissa. Nyt joku miettii, että eiköhän lässytykset ole jo siinä, mene asiaan ja niin aionkin mennä.

Tänään oli taas yksi niistä päivistä kun nöyrryin tulemaan alas (tai ulos, ihan miten vaan) ihanasta Ellan kuplamaailmasta, missä kaikki on niin kovin hauskaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näinä harvoina päivinä avaan silmäni ja kritisoin erittäin rankasti asioita. Toki aina olen kriittinen, mutta näinä päivinä se on aivan omissa sfääreissään.

Apteekin kassalla istuessani tavaksi on tullut kysyä kanta-asiakaskorttia aina kun asiakas ei sitä automaattisesti tarjoa. Tänään tein niin kun aina aikaisemminkin, mutta pistin merkille useammin kuin kerran saman kysymyksen:
"Mitähän hyötyä koko kortista on?"

MITÄKÖ HYÖTYÄ? Sen sijaan, että tekisi mieli ruveta raivoamaan, että ettekö te todella tiedä mitä hyötyä kyseisestä kortista on, alennun kerta toisensa jälkeen selittäämään saman tutun kaavan, kuinka "käyntikertojen mukaan kortilla kerrytetään alennusprosentteja ja ostaessanne ei -lääkkellisiä valmisteita, saatte alennusta. Sen lisäksi on kuukausittaiset tarjoukset...PLAAHPLAAHPLAAH".

Onko todella niin, että nämä ihmiset eivät tiedä yhtään mihin ovat liittyneet? Onko niin, että he ovat täyttäneet useampi kohtaisen korttihakemuksen tutustumatta/kysymättä, mitä hyötyä kortista on ja mihin se velvoittaa? On vain kiva kerätä kortteja, ihan kun niitä nyt ei kerääntyisi keräilemättäkin.

Ei_voi_olla_TOTTA.

Kysymyksen voi nostaa suuremmallekin tasolle. Kuinka paljon teemme asioita miettimättä sen kummemmin miksi ja mitä tämä vaatii? Voihan tietysti asiaa yrittää miettiä positiiviselta kantilta (ei kyllä minuun tehoa tämän asian suhteen), että onhan se jaloa suostua tekemään jotain miettimättä ensimmäiseksi mitä minä tästä hyödyn, mutta ihmiset, ottakaa nyt järki käteen ja miettikää. Itse itseäni pidän suhteellisen "varovaisena" kaikkea kohtaan, mihin vahvasti liittyy johonki liittyminen. Tai ainakin otan selvää, mistä on kysymys!

Ei minulla mitään sitä vastaan ole, että ihmiset liittyvät erillaisiin asioihin ja kanta-asiakasrekistereihin, mutta itse pidän kyllä tarpeellisena tutustua edes liittymisen jälkeen "mitä tulikaan tehtyä". Sitä paitsi, samojen asioiden toistaminen uudelleen ja uudelleen alkaa ottaa päähän.

Näihin kuviin ja  tunnelmiin, suoraan kentältä
Ella

Minäkö suorittaja??!?

Edellisestä tekstistä onkin aikaa, tunnen huonoa omatuntoa siitä, etten ole "ehtinyt" kirjoittaa, toisin sanoen avautua pitkiin aikoihin. Avautumisen aiheita on, sen voin luvata. Päätin ottaa tarkasteluun aiheen, joka liippaa itseäni jopa niin läheltä, että on sivaltaa korvani irti tismalleen yhtä äkkipikaisesti kuin surullisen kuuluisa Jeesuksen opetuslapsi "viattomalta" Jeesuksen hakijalta.

Ensimmäinen lauseeni on hyvä aasin silta itse asiaan. Kyllä, tunnen huonoa omaatuntoa jopa siitä, etten kerkeä tekemään asioita, jotka ovat täysin vapaaehtoisia ja sellaisia, joita kukaan ei minua vaadi tekemään. Helatorstaiaamuna, kuten kaikki tietävät se on yleinen vapaapäivä, heräsin klo 9 tunteeseen, että minun on pakko tehdä jotain. Aivan pakko. En saa jäädä nukkumaan, sillä on pakko saada jotain aikaseksi. Mietin pääni puhki, mikä aiheutti tämän tunteen. En keksinyt mitään järkevää selitystä ilmiölle. Järjellä kyllä ymmärsin sen, että koulun loputtua minun ei tarvitse tehdä kouluhommia, kirjallisia töitä tai lukea tenttiin. Ei tarvitse valmistautua seuraavan päivän laboratoriohommiin, itseasiassa ei ole mitään, minkä takia olla nukkumatta kerrankin pitkään ja rentoutua!

Tunne siitä, että pitäisi saada jotakin koko ajan aikaa, ei ole minulle ainutkertainen. Jos totta puhutaan, tunnen sitä jatkuvasti. En anna itselleni tilaa rentoutua. Jos olen kipeä, sairastaminen ei käy laatuun, koska aina on tärkeämpää tekemistä, koskaan ei ole aikaa rentoutua ja vain olla. Päiväunet eivät tulee kuuloonkaan. Pitää saada jotain aikaiseksi, jotta olisi jotakin.

Mistä se johtuu, että jotkut (tässä tapauksessa minä) ovat ylisuorittajia? Huomaan monesti ylisuorittamisen lieveoireena myös sen, että haalin itselleni kaiken maailman hommia kerhotilan viinavaraston inventoinnista kaverin neljän puudelin ulkoiluttamiseen. Jos minä en hommaa tee, se jää tekemättä. "Ongelmassa" on hyvät puolensa. Usein kaikki kouluhommat tulevat, jos eivät etuajassa, viimeistään määräaikaan mennessä tehtyä, paikat pysyvät järjestyksessä ja kaveri on tyytyväinen saadessaan leffaillan. Turhan usein käy kuitenkin niin, että stressaan kaikista haalimistani tehtävistä, ärsyynnyn ihmisiin ja turhaudun itseeni. Kaiken lisäksi, muut alkavat ajatella: "Koska Ella teki viimeksi, kyllä se nytkin tämän hoitaa!" ja liian harvoin saa kiitosta, koska panoksestani on tullut itsestäänselvyys.

Nautin siitä, että saan asioita aikaiseksi. Olisi kuitenkin pääkopan terveyden ja ihan fyysisenkin terveyden kannalta ERITTÄIN tärkeää osata joskus rentoutua. Ehkä opin, ehkä en. Tai sittten vain jatkan suorittamista ja yritän olla jotakin. :D Minkä sitä luonteelleen mahtaa, jos kerran on touhuajaksi luotu, turha sitä väkisin on mennä muuttamaan. Ylisuorittaja? Kyllä, Ella "Ylisuorittaja" Koho esittäytyy. ;)