En ole kirjoittanut taas ikuisuuksiin ja pikkusen hävettää. Ihan vaan senkin takia, että ihan kun minulla ei päässä liikkuisi mitään. Voi kyllä, kyllä siellä liikkuu. Täytyy nyt sitten ottaa takaisin oikein Pohjanmaan kautta.
Luin hetki sitten uusimmasta Ylioppilaslehdestä mielipidekirjoituksen, jonka otsikko kuului:"Älkää valittako". Lyhyesti sanottuna tekstin kirjoittaja valitti valittamisesta. Jos asia olisi ollut pelkästään näin, en olisi kiinnittänyt huomiotaan tekstiin välttämättä ollenkaan, mutta valittamisen lisäksi tekstissä yritettiin kertoa MIKSI EI KANNATA VALITTAA. Voi ei. Kirjoittajan tuskin kannattaa yrittää jatkossa kirjoittaa uskottavia tekstejä.
Kirjoittaja valittaa siitä, kuinka me valitamme Unicafen ruoan laadusta ja HYY:n jäsenmaksuista. Sen jälkeen hän yrittää kertoa järkisyitä siihen, miksi ei kannata valittaa näistä asioista. "-- käsittämättömän hyvä hinta-laatu-suhde --", " -- jäsenmaksu muihin maihin verrattuna --". Tottahan nämä asiat ovat, mutta nykyvalittajamaailmassa jokainen, joka edes hitusen ymmärtää valittamisen hierarkiasta (kyllä, olen asiakaspalvelutyössä, luulen ymmärtäväni ainakin jotain), ei edes vaivaudu enää kertomaan tosiasioita siitä, kuinka hyvin asiat oikeastaan ovatkaan ja ettei valittamiseen ole oikeasti mitään syytä.
Vaikka ihmisille kuinka tolkuttaa, että verrataanpa nyt vaikka Afrikkaan tai jotain muuta yhtä typerää, he vain ärsyyntyvät lisää ja saavat uuden aiheen mistä valittaa. Arvostan valittajista valittamista (teenhän sitä itsekin), mutta sitä en siedä, että heille kerrotaan miksi ei pidä valittaa.
Ihmiset keksivät aina uuden aiheen. Mitä paremmin asiat ovat, sitä pienimmistä ja typerimmistä asioista on varaa valittaa. Jos asiat ovat huonosti (oikeasti huonosti), valituksen aiheet saattavat olla aiheellisimpia ja suurempia. Aina tämäkään kyllä ei pidä paikkaansa. Ihmiset kun ovat tyhmiä. Eikä kaikki ole koskaan hyvin. Ei koskaan.
perjantai 28. lokakuuta 2011
sunnuntai 7. elokuuta 2011
Puhuminen hopeaa - vaikeneminen kultaa?
Mietin eräs päivä mielenkiintoista aihetta: kuinka paljon voimme päätellä ihmisten elämästä pelkästään heidän kauppaostostensa perusteella. Ihan heti ei varmasti tule tällaisia normaalissa elämässä mietittyä.
Omiin työtehtäviini kuuluu muun muassa asiakaspalvelu kassahenkilönä. Törmään päivittäin apteekissa työskennellessäni hyvinkin henkilökohtaisiin seikkoihin. Ai, peräpukamavoidetta. Taitaa olla lähipiirissä pukamia ilmassa. Jaahas, tällä kerralla lähtee mukaan masennuslääkkeitä, ei taida asiat olla ihan oikeilla uomilla. Osa tekemistäni huomioista ovat hyvinkin arkoja ja sellaisia, jotka vetävät naaman vakavaksi. Joskus törmää silti huvittaviinkin tapauksiin. Sellainen oli myös tilanne, joka sai minut ajattelemaan toden teolla asiaa.
Yhtenä päivänä kassalleni tuli pariskunta. Ostokset olivat kuta kuinkin nämä: lähes 10 ovulaatiotestiä, lähes yhtä monta raskaustestiä ja pisteenä i:n päälle 75 millilitraa liukuvoidetta. Hmm. Olen tottunut vastaaviin ostoksiin, eikä tilanne sinänsä ole erityinen, mutta en voinut sille mitään, ettei tämän pariskunnan yritykset ja päämäärät jääneet minulle kovinkaan epäselviksi. Toki, ainahan voi arvata väärin ja viattomat arvailut voivat mennä aivan metsään. Mikä tärkeintä, tällaisissa tilanteissa pitää osata olla mahdollisimman neutraali ja pitää suunsa kiinni. Tilanne sai kuitenkin miettimään kysymystä: mitä voimme päätellä toistemme ostoksista?
Vai että neljä pussia nuudelia ja tonnikalaa.
-Opiskelija, jolla ei paljon ylimääräistä rahaa ole, jotta voisi ostaa kunnon ruokaa.
Neljä pakettia kondomeja ja liukuvoide.
-Vilkas seksielämä.
Hieromasauva, vibraattori.
-Sinkku
Seitsemän kappaletta tietokonepelejä.
-Peliaddikti
Pullo koskenkorvaa.
-Juoppo
Ymsyms. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Olin kerran kaupan kassalla asiakkaana Forumin s-marketissa. Edessäni oli toinen asiakas. Hänen ostoksiinsa kuului mm. siideriä ja karkkia. Tilanne olisi ollut aivan normaali ja huomiota herättämätön, jos kassahenkilö olisi osannut pitää turpa värkkinsä ummessa. Sen sijaan hän kuulutti raikuvaan ääneen:
"Jahas, että sinä sitten harrastat sekakäyttöä."
Anteeksi mitä?
Aina eivät päätelmät osu kohdilleen, joten kaikkein järkevintä on vain pysyä hiljaa. ;) Vasten parempaa tietoa on paha mennä huutelemaan. On vaan jännää huomata, miten paljon saatamme paljastaa itsestämme aivan pienillä seikoilla.
Omiin työtehtäviini kuuluu muun muassa asiakaspalvelu kassahenkilönä. Törmään päivittäin apteekissa työskennellessäni hyvinkin henkilökohtaisiin seikkoihin. Ai, peräpukamavoidetta. Taitaa olla lähipiirissä pukamia ilmassa. Jaahas, tällä kerralla lähtee mukaan masennuslääkkeitä, ei taida asiat olla ihan oikeilla uomilla. Osa tekemistäni huomioista ovat hyvinkin arkoja ja sellaisia, jotka vetävät naaman vakavaksi. Joskus törmää silti huvittaviinkin tapauksiin. Sellainen oli myös tilanne, joka sai minut ajattelemaan toden teolla asiaa.
Yhtenä päivänä kassalleni tuli pariskunta. Ostokset olivat kuta kuinkin nämä: lähes 10 ovulaatiotestiä, lähes yhtä monta raskaustestiä ja pisteenä i:n päälle 75 millilitraa liukuvoidetta. Hmm. Olen tottunut vastaaviin ostoksiin, eikä tilanne sinänsä ole erityinen, mutta en voinut sille mitään, ettei tämän pariskunnan yritykset ja päämäärät jääneet minulle kovinkaan epäselviksi. Toki, ainahan voi arvata väärin ja viattomat arvailut voivat mennä aivan metsään. Mikä tärkeintä, tällaisissa tilanteissa pitää osata olla mahdollisimman neutraali ja pitää suunsa kiinni. Tilanne sai kuitenkin miettimään kysymystä: mitä voimme päätellä toistemme ostoksista?
Vai että neljä pussia nuudelia ja tonnikalaa.
-Opiskelija, jolla ei paljon ylimääräistä rahaa ole, jotta voisi ostaa kunnon ruokaa.
Neljä pakettia kondomeja ja liukuvoide.
-Vilkas seksielämä.
Hieromasauva, vibraattori.
-Sinkku
Seitsemän kappaletta tietokonepelejä.
-Peliaddikti
Pullo koskenkorvaa.
-Juoppo
Ymsyms. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Olin kerran kaupan kassalla asiakkaana Forumin s-marketissa. Edessäni oli toinen asiakas. Hänen ostoksiinsa kuului mm. siideriä ja karkkia. Tilanne olisi ollut aivan normaali ja huomiota herättämätön, jos kassahenkilö olisi osannut pitää turpa värkkinsä ummessa. Sen sijaan hän kuulutti raikuvaan ääneen:
"Jahas, että sinä sitten harrastat sekakäyttöä."
Anteeksi mitä?
Aina eivät päätelmät osu kohdilleen, joten kaikkein järkevintä on vain pysyä hiljaa. ;) Vasten parempaa tietoa on paha mennä huutelemaan. On vaan jännää huomata, miten paljon saatamme paljastaa itsestämme aivan pienillä seikoilla.
perjantai 29. heinäkuuta 2011
On meillä hauska bändi, tuo bändi Nitrodisco..
Varoitus! Teksti saattaa sisältää materiaalia, joka ei sovi herkimmille. Bändin jäsenet ovat "ammattilais"muusikoita, joten tekstissä kuvailtuja tapahtumia ja tekoja ei saa kokeilla kotona. Kiitos.
"Olipa kerran cover-bändi nimeltä Nitrodisco. Nitrodiscoon kuului viisi henkeä. Yksi oli iso, ruma, kovasti suutaan soittava, maailmaavihaava ja juovuttavien nesteiden nauttija Anttonius. Hän myös soitti kitaraa aina kun siihen kykeni. Toinen kitaristi ja samalla vokalisti, Prinssi Elovena, taitoi kitaran salat, hallitsi falsetin ja silloin tällöin kumosi kurkkuunsa myös juovuttavia nesteitä. Bändin sydämentahdistimena toimi Wilpuri. Hän pysyi täsmällisesti rytmissä myös pelti kiinni, mutta kartalla hän ei pysynyt edes vesiselvänä. Koska bändi ei ole mitään ilman kunnon basistia, Nitrodiscoon kuului vihreä indieprinssi, jonka lempi iskelmiin kuului muun muassa kaikkien tuntema ja Virve Rostin tulkitsema Sata Tofunakkia. Nyt joku miettii, eikö bändissä ollut koskettimia ollenkaan..ja oliko tosiaan niin, että kaikki tämän huikean bilebändin jäsenistä olivat miehiä. Ehei, joukkoon kuului myös yksi yksilahkeinen, nuori, suutaan soittava, kaiken tietävä ja hymyilemiseen sortuva Bella. Hän pimputti silloin tällöin koskettimia, usein väärässä järjestyksessä, ja toimi stemma-automaattina sekä toisena vokalistina.
Bändi oli siis tässä kohtaa jo lähes täydellinen. Keikkoja oli jos jonkinlaisia. Nitrodiscon roudausaikataulut pitivät vain harvoin paikkansa, sillä jos ei Anttoniuksen pikkutakki unohtunut kotiin niin jonkun muun soitin saattoi jäädä teille tuntemattomille. Kyllä bändi sinänsä oli ihan tehokas, varsinkin lavalle päästyään, mutta koskaan ei ollut liian aikaista aloittaa roudausta kymmenen tuntia ennen keikkaa. Keikoilla hiki virtasi, nesteet kumoutuivat ja yleisö villiintyi. Tilaisuudessa kuin tilaisuudessa tämä ilmiömäinen bändi sai yleisön tanssimaan. Oli kyseessä sitten Stadin Marttakerhon pitsinnypläysosaston iltapäivätee tai farmasianopiskelijoiden Wappu-riennot.
Nitrodisco harjoitteli hyvin ahkerasti ja juuri siksi he varmasti olivat yksi Suomen parhaista bändeistä. Monta kertaa treenit saattoivat venyä kymmen tuntisiksi. Ensimmäiset kaksi tuntia kuluivat yleensä soitinten kuntoon laittamiseen, seuraavat neljä tuntia harjoitteluun ja viimeiset kuusi tuntia erilaisten Youtube-videoiden katseluun ja hulvattomien sekä toimivien sovitusten miettimiseen. Ei ollut ollenkaan harvinaista, että parhaimmat sovitukset syntyivät yleensä pienessä pierussa. Wilpuri, Anttonius ja Prinssi Elovena olivat kovia oluen ystäviä ja yleensä harjoitukset alkoivat nesteiden hankinnalla. Bändin neidit, Indieprinssi Margo ja stemma-automaatti Bella, joivat yleensä siideriä ja vettä mainitussa järjestyksessä.
Nitrodiscon settilistoihin kuului kaikkea maan ja taivaan välillä. Ei ollut genreä, jota tämä bändi ei olisi tuntenut ja saanut toimimaan. Monet tunnetut kappaleet saivat tämän bändin toimesta uusia nimiä. Settilistoista löytyi mm. seuraavia kappaleita Bileet (Beat it), Margo is Running out (Time is Running out), Sata Tofunakkia (Sata Salamaa), The Bad Ella (Bad Touch), Seksisti tulessa (Sex on Fire), Hiuksissa Spermaa (Hiuksissa hiekkaa), . (Piste) ja monia monia muita. Jokainen kappale sai tämän bändin käsittelyssä aivan uusia ulottuvuuksia ja huonoimmastakin tanssikappaleesta syntyi tanssilattioiden seuraava hitti.
Nitrodiscon jäsenten kemiat toimivat täydellisesti yhteen. Tämä oli täydellinen bändi. Keikat piti aina varata hyvissä ajoin, sillä tällä bändillä oli vientiä. Soitettiin niin maatalousmessuilla kuin satuhäissä. Mikään tilaisuus tai tapahtuma ei ollut vaikea toteuttaa. Sen lisäksi, Nitrodisco oli taloudellisesti kannattava vaihtoehto. Tämä bändi jäi historian kirjoihin mahtavasta kyvystään viihdyttää!"
Jos kiinnostuit: Nitrodisco.
Ja kyllä, tarina perustuu tositapahtumiin.
Bella
"Olipa kerran cover-bändi nimeltä Nitrodisco. Nitrodiscoon kuului viisi henkeä. Yksi oli iso, ruma, kovasti suutaan soittava, maailmaavihaava ja juovuttavien nesteiden nauttija Anttonius. Hän myös soitti kitaraa aina kun siihen kykeni. Toinen kitaristi ja samalla vokalisti, Prinssi Elovena, taitoi kitaran salat, hallitsi falsetin ja silloin tällöin kumosi kurkkuunsa myös juovuttavia nesteitä. Bändin sydämentahdistimena toimi Wilpuri. Hän pysyi täsmällisesti rytmissä myös pelti kiinni, mutta kartalla hän ei pysynyt edes vesiselvänä. Koska bändi ei ole mitään ilman kunnon basistia, Nitrodiscoon kuului vihreä indieprinssi, jonka lempi iskelmiin kuului muun muassa kaikkien tuntema ja Virve Rostin tulkitsema Sata Tofunakkia. Nyt joku miettii, eikö bändissä ollut koskettimia ollenkaan..ja oliko tosiaan niin, että kaikki tämän huikean bilebändin jäsenistä olivat miehiä. Ehei, joukkoon kuului myös yksi yksilahkeinen, nuori, suutaan soittava, kaiken tietävä ja hymyilemiseen sortuva Bella. Hän pimputti silloin tällöin koskettimia, usein väärässä järjestyksessä, ja toimi stemma-automaattina sekä toisena vokalistina.
Bändi oli siis tässä kohtaa jo lähes täydellinen. Keikkoja oli jos jonkinlaisia. Nitrodiscon roudausaikataulut pitivät vain harvoin paikkansa, sillä jos ei Anttoniuksen pikkutakki unohtunut kotiin niin jonkun muun soitin saattoi jäädä teille tuntemattomille. Kyllä bändi sinänsä oli ihan tehokas, varsinkin lavalle päästyään, mutta koskaan ei ollut liian aikaista aloittaa roudausta kymmenen tuntia ennen keikkaa. Keikoilla hiki virtasi, nesteet kumoutuivat ja yleisö villiintyi. Tilaisuudessa kuin tilaisuudessa tämä ilmiömäinen bändi sai yleisön tanssimaan. Oli kyseessä sitten Stadin Marttakerhon pitsinnypläysosaston iltapäivätee tai farmasianopiskelijoiden Wappu-riennot.
Nitrodisco harjoitteli hyvin ahkerasti ja juuri siksi he varmasti olivat yksi Suomen parhaista bändeistä. Monta kertaa treenit saattoivat venyä kymmen tuntisiksi. Ensimmäiset kaksi tuntia kuluivat yleensä soitinten kuntoon laittamiseen, seuraavat neljä tuntia harjoitteluun ja viimeiset kuusi tuntia erilaisten Youtube-videoiden katseluun ja hulvattomien sekä toimivien sovitusten miettimiseen. Ei ollut ollenkaan harvinaista, että parhaimmat sovitukset syntyivät yleensä pienessä pierussa. Wilpuri, Anttonius ja Prinssi Elovena olivat kovia oluen ystäviä ja yleensä harjoitukset alkoivat nesteiden hankinnalla. Bändin neidit, Indieprinssi Margo ja stemma-automaatti Bella, joivat yleensä siideriä ja vettä mainitussa järjestyksessä.
Nitrodiscon settilistoihin kuului kaikkea maan ja taivaan välillä. Ei ollut genreä, jota tämä bändi ei olisi tuntenut ja saanut toimimaan. Monet tunnetut kappaleet saivat tämän bändin toimesta uusia nimiä. Settilistoista löytyi mm. seuraavia kappaleita Bileet (Beat it), Margo is Running out (Time is Running out), Sata Tofunakkia (Sata Salamaa), The Bad Ella (Bad Touch), Seksisti tulessa (Sex on Fire), Hiuksissa Spermaa (Hiuksissa hiekkaa), . (Piste) ja monia monia muita. Jokainen kappale sai tämän bändin käsittelyssä aivan uusia ulottuvuuksia ja huonoimmastakin tanssikappaleesta syntyi tanssilattioiden seuraava hitti.
Nitrodiscon jäsenten kemiat toimivat täydellisesti yhteen. Tämä oli täydellinen bändi. Keikat piti aina varata hyvissä ajoin, sillä tällä bändillä oli vientiä. Soitettiin niin maatalousmessuilla kuin satuhäissä. Mikään tilaisuus tai tapahtuma ei ollut vaikea toteuttaa. Sen lisäksi, Nitrodisco oli taloudellisesti kannattava vaihtoehto. Tämä bändi jäi historian kirjoihin mahtavasta kyvystään viihdyttää!"
Jos kiinnostuit: Nitrodisco.
Ja kyllä, tarina perustuu tositapahtumiin.
Bella
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
Olen yksinäinen susi, mutta lauman tarvitsen..
Istun yksin steissin alakerrassa Hesburgerissa. Odottelen junan lähtöä ja koska edellisestä ateriastani on kulunut jo hyvä tovi, päätän tilata kerrosatrian. Ah. Kun saan ateriani, suunnistan istumaan pöydän ääreen. Kaivan kirjani esiin ja alan lukea. Olo ei tunnu yhtään yksinäiseltä. Hetken luettuani alan seurata ympäristöäni. Rakastan tarkkailla ihmisiä ja mikäs sen parempi paikka toteuttaa tämä rakkaus kuin Helsingin rautatieasema.
Aloitan tarkkailun Hesburgerista, jossa parhaillani nautin ateriaani. Näen muutaman isomman kaverusporukan. He vaikuttavat iloisilta. Mikäs siinä, viikonloppu vasta puolessa välissä ja kaverit ympärillä. Tuskinpa heistä moni sillä hetkellä kaipaa enempää. Näkyy joukossa myös muutama pariskunta. Tuijottavat tosiaan rakastavaisina ja suun liikkeistä päätellen heillä on paljon kerrottavaa toisilleen. Toki joukossa on muutama yksin istuvakin. Minä mukaan lukien. On tyttö matkalaukkuineen. Menossa vai tulossa. Mitä ilmeisemmin molempia: tulossa jostakin, menossa jonnekin. On mies puhelimineen. Syö äkkiä megahampurilaisensa, hymyillen räpeltää puhelintaan ja lähtee. Sovittu tapaaminen? Katseeni siirtyy pois Hesburgerista. Näkyy paljon ihmisiä. Osa nousee ylös portaita asemalle ja toiset vastaavasti alas portaita metrolle. On helppo tunnistaa ihmiset, jotka ovat Helsingissä Tuskan takia (en tarkoita tunnetta tuska). Mihin sitä koira karvoistaan pääsisi. Ihmisillä on kiire. Silmiini osuu vanhempi pappa. Seuraan katseellani herraa. Hän kävelee Heaburgerin tiskille.
"Voi, onpa tuossa yksinäinen vanha mies!"
HETKINEN! Stop tykkänään. Mitä olin JUURI äsken ajatellut. Kelaan nauhuria taaksepäin ja kuulen omat sanani:
"Voi, onpa tuossa yksinäinen vanha mies!"
Miten niin yksinäinen? Juu'u, kyllä, hän on yksin. Aivan yksin. Mutta miten niin yksinäinen? Ehkä hänen armas Eeva-mummonsa päätti lähteä Stadin Marttakerhon pitsinnypläysyksikön vuotuisalle retkelle Valamoon munkkien pitsinnypläyskerhon ystävyysjuhlaan. Vanha Aatami-pappa sai oman vuotuisan vapaapäivänsä ja päätti lähteä käymään elämän keskuksessa, stessillä.
Vanhan miehen näkeminen ja omat ajatukseni saavat minut miettimään, mitäköhän ihmiset ajattelevat nähdessään minut kulkemassa yksin Helsingin loputtomia katuja? Olenko minä muiden mielestä yksinäinen, suuntaani etsivä teini? Vai olenko sittenkin nuori, vahva ja itsenäinen persoona, joka on riippumaton muista. Kuinka helposti ajattelemme nähdessämme ihmisen kulkevan ilman seuraa, että hän on yksinäinen. Se, että on yksin ei merkkaa automaattisesti yksinäisyyttä. Ehkä jotkut ihmiset viestittävät sanattomasti olemuksellaan: "Hei, olen yksin ja yksinäinen. Huomaa minut". Toiset ehkä lähettävät viboja:"Hei, olen yksin, mutta kuten huomaat, en yksinäinen".
Helposti seuratessa ihmisiä tajuaa, etteivät asiat aina ole niin yksinkertaisia. On helppo arvioida ihmisiä, kuvitella heidän elämän tarinansa ja suhtautumisensa elämään vain ulkoisen habituksen perusteella. Samalla saattaa onnistua näkemään itsensä muiden silmillä.
Aloitan tarkkailun Hesburgerista, jossa parhaillani nautin ateriaani. Näen muutaman isomman kaverusporukan. He vaikuttavat iloisilta. Mikäs siinä, viikonloppu vasta puolessa välissä ja kaverit ympärillä. Tuskinpa heistä moni sillä hetkellä kaipaa enempää. Näkyy joukossa myös muutama pariskunta. Tuijottavat tosiaan rakastavaisina ja suun liikkeistä päätellen heillä on paljon kerrottavaa toisilleen. Toki joukossa on muutama yksin istuvakin. Minä mukaan lukien. On tyttö matkalaukkuineen. Menossa vai tulossa. Mitä ilmeisemmin molempia: tulossa jostakin, menossa jonnekin. On mies puhelimineen. Syö äkkiä megahampurilaisensa, hymyillen räpeltää puhelintaan ja lähtee. Sovittu tapaaminen? Katseeni siirtyy pois Hesburgerista. Näkyy paljon ihmisiä. Osa nousee ylös portaita asemalle ja toiset vastaavasti alas portaita metrolle. On helppo tunnistaa ihmiset, jotka ovat Helsingissä Tuskan takia (en tarkoita tunnetta tuska). Mihin sitä koira karvoistaan pääsisi. Ihmisillä on kiire. Silmiini osuu vanhempi pappa. Seuraan katseellani herraa. Hän kävelee Heaburgerin tiskille.
"Voi, onpa tuossa yksinäinen vanha mies!"
HETKINEN! Stop tykkänään. Mitä olin JUURI äsken ajatellut. Kelaan nauhuria taaksepäin ja kuulen omat sanani:
"Voi, onpa tuossa yksinäinen vanha mies!"
Miten niin yksinäinen? Juu'u, kyllä, hän on yksin. Aivan yksin. Mutta miten niin yksinäinen? Ehkä hänen armas Eeva-mummonsa päätti lähteä Stadin Marttakerhon pitsinnypläysyksikön vuotuisalle retkelle Valamoon munkkien pitsinnypläyskerhon ystävyysjuhlaan. Vanha Aatami-pappa sai oman vuotuisan vapaapäivänsä ja päätti lähteä käymään elämän keskuksessa, stessillä.
Vanhan miehen näkeminen ja omat ajatukseni saavat minut miettimään, mitäköhän ihmiset ajattelevat nähdessään minut kulkemassa yksin Helsingin loputtomia katuja? Olenko minä muiden mielestä yksinäinen, suuntaani etsivä teini? Vai olenko sittenkin nuori, vahva ja itsenäinen persoona, joka on riippumaton muista. Kuinka helposti ajattelemme nähdessämme ihmisen kulkevan ilman seuraa, että hän on yksinäinen. Se, että on yksin ei merkkaa automaattisesti yksinäisyyttä. Ehkä jotkut ihmiset viestittävät sanattomasti olemuksellaan: "Hei, olen yksin ja yksinäinen. Huomaa minut". Toiset ehkä lähettävät viboja:"Hei, olen yksin, mutta kuten huomaat, en yksinäinen".
Helposti seuratessa ihmisiä tajuaa, etteivät asiat aina ole niin yksinkertaisia. On helppo arvioida ihmisiä, kuvitella heidän elämän tarinansa ja suhtautumisensa elämään vain ulkoisen habituksen perusteella. Samalla saattaa onnistua näkemään itsensä muiden silmillä.
lauantai 23. heinäkuuta 2011
"Videota ei voi toistaa mobiililaitteilla"
Ella täällä taas nurisee maailman kurjuudesta. Blogini on mitä todennäkösimmin saanut jo jäätävän AE-maineen (Avautuminen Elämäntapana), mutta jos totta puhutaan en piittaa siitä tippaakaan. Tarkoitukseni ei niinkään ole avautua vaan lähinnä tuoda julki, blogin nimen mukaisesti, ajatukseni juoksua. Ilmoittaa kansalle (tai noh, lukijakunnalle) asiat, jotka saavat minut pohtimaan. Toki ajatuksen juoksuni on ajoittain niin vilkasta, etten pysy millään perässä. Tai siis nimenomaan pysyn perässä mutten pääse niiden rinnalle, saati sitten edelle.
Tänään päätin kirjoittaa aiheesta "Videota ei voi toistaa mobiililaitteilla". Kirjotan tekstiäni parhaillaan rakkaalla iPhonellani. Siis mobiililaitteella. Hämmästyin suuresti kun avatessani blogiani, näyttöön ei ilmestynytkään teksti: "Videota ei voi toistaa mobiililaitteilla..plaahplaahplaah". Jos näin olisi käynyt, olisin tehnyt jotakin maailmaa mullistavaa taatusti. Tai en ehkä maailmaa, mutta bloggaajia ja blogihaita mullistavaa.
Junalla reissatessa yksin, mieleni tekee usein kuunnella musiikkia. Jälleen tänään niinkuin monta kertaa aikaisemminkin, juuri alottaessani kuuntelemista tajusin, että iPodistani oli päässyt akku loppumaan. VOI EI. Raukka alkaa olla jo niin vanha, että alkaa niin sanotusti "tulla jo lusikkallisia housuun" ihan vahingossa. Iän takia annan sen iPodiskalleni anteeksi. Hetken mietittyäni muistin, että minullahan on myös mitä mainioin iPhone, jossa akkua on vielä paaaaaaljon jäljellä ja netin pitäisi toimi (ainakin hetkellisesti). Iskin kuulokkeet tulille ja viritin Youtuben asemiin. Ensimmäinen kappale Röyksopp "it's what I want". Jännitys tiivistyy, mikä musiikkikokemus sieltä löytyykään. Lataalataalataalataa. "Videota ei voi toistaa mobiililaitteilla". MITÄÄÄH!!? Miten niin ei voi? Eihän se nyt käy laatuun sitten ollenkaan. Tottakai videon voi toistaa iPhonella.
Sinne meni se musiikinkuuntelu. Olen aikaisemminkin miettinyt samaa. Miksi erilaiset toiminnot netissä (esim. juuri monien videoiden katseleminen) on estetty mobiililaitteilta? Kysyin asiaa vimmoissani poikaystävältäni, joka tunnetusti voittaisi varmasti kaikki maailman nippelitiedon nappulatriviat, sillä ajattelin häneltä löytyvän tähänkin ratkaisu.
"Se on tätä nykyaikaa."
Miten niin nykyaikaa!!? Eikö nykyaikaa nimenomaan olisi se, että pelkkien tietokoneiden lisäksi asioita pystyisi vaivattomasti tekemään myös puhelimella.
"Tekijänoikeudet"
Joo'o, ymmärrän. Mutta miten se liittyy asiaan, katsonko videon iPhonella vai MacBook Prolla? Se on asia, jota en saa mahtumaan päähäni. Jos joku fiksumpi tietää, niin minulle saa kertoa.
Toki puhelimella nykyään voi tehdä paljonkin asioita netissä, kuten katsoa julkisten liikennevälineiden aikataulut, hoitaa laskujen maksamisen ja tarkistaa miten tehtiin sanomalehdestä kompostipussi. Silti en ymmärrä ruutuun lävähtävää tekstiä "Videoa ei voi toistaa mobiililaitteilla". Ehkä minun ei kuulukkaan ymmärtää asiaa. Pitäkööt tunkkinsa ja mahtavat musiikkielämyksensä. Minä kirjoitan blogia ja kuuntelen junan jyskyntää.
Tänään päätin kirjoittaa aiheesta "Videota ei voi toistaa mobiililaitteilla". Kirjotan tekstiäni parhaillaan rakkaalla iPhonellani. Siis mobiililaitteella. Hämmästyin suuresti kun avatessani blogiani, näyttöön ei ilmestynytkään teksti: "Videota ei voi toistaa mobiililaitteilla..plaahplaahplaah". Jos näin olisi käynyt, olisin tehnyt jotakin maailmaa mullistavaa taatusti. Tai en ehkä maailmaa, mutta bloggaajia ja blogihaita mullistavaa.
Junalla reissatessa yksin, mieleni tekee usein kuunnella musiikkia. Jälleen tänään niinkuin monta kertaa aikaisemminkin, juuri alottaessani kuuntelemista tajusin, että iPodistani oli päässyt akku loppumaan. VOI EI. Raukka alkaa olla jo niin vanha, että alkaa niin sanotusti "tulla jo lusikkallisia housuun" ihan vahingossa. Iän takia annan sen iPodiskalleni anteeksi. Hetken mietittyäni muistin, että minullahan on myös mitä mainioin iPhone, jossa akkua on vielä paaaaaaljon jäljellä ja netin pitäisi toimi (ainakin hetkellisesti). Iskin kuulokkeet tulille ja viritin Youtuben asemiin. Ensimmäinen kappale Röyksopp "it's what I want". Jännitys tiivistyy, mikä musiikkikokemus sieltä löytyykään. Lataalataalataalataa. "Videota ei voi toistaa mobiililaitteilla". MITÄÄÄH!!? Miten niin ei voi? Eihän se nyt käy laatuun sitten ollenkaan. Tottakai videon voi toistaa iPhonella.
Sinne meni se musiikinkuuntelu. Olen aikaisemminkin miettinyt samaa. Miksi erilaiset toiminnot netissä (esim. juuri monien videoiden katseleminen) on estetty mobiililaitteilta? Kysyin asiaa vimmoissani poikaystävältäni, joka tunnetusti voittaisi varmasti kaikki maailman nippelitiedon nappulatriviat, sillä ajattelin häneltä löytyvän tähänkin ratkaisu.
"Se on tätä nykyaikaa."
Miten niin nykyaikaa!!? Eikö nykyaikaa nimenomaan olisi se, että pelkkien tietokoneiden lisäksi asioita pystyisi vaivattomasti tekemään myös puhelimella.
"Tekijänoikeudet"
Joo'o, ymmärrän. Mutta miten se liittyy asiaan, katsonko videon iPhonella vai MacBook Prolla? Se on asia, jota en saa mahtumaan päähäni. Jos joku fiksumpi tietää, niin minulle saa kertoa.
Toki puhelimella nykyään voi tehdä paljonkin asioita netissä, kuten katsoa julkisten liikennevälineiden aikataulut, hoitaa laskujen maksamisen ja tarkistaa miten tehtiin sanomalehdestä kompostipussi. Silti en ymmärrä ruutuun lävähtävää tekstiä "Videoa ei voi toistaa mobiililaitteilla". Ehkä minun ei kuulukkaan ymmärtää asiaa. Pitäkööt tunkkinsa ja mahtavat musiikkielämyksensä. Minä kirjoitan blogia ja kuuntelen junan jyskyntää.
torstai 21. heinäkuuta 2011
MITÄ HYÖTYÄ?
Nonniin poijjaat kyllä se niin on, että työstä on hyvä ammentaa elämänkokemusta. Varsinkin asiakaspalvelutyöstä. Samalla kun saa elämänkokemusta pääsee miettimään ja punnitsemaan omia tapojaan toimia erillasissa asioissa. Nyt joku miettii, että eiköhän lässytykset ole jo siinä, mene asiaan ja niin aionkin mennä.
Tänään oli taas yksi niistä päivistä kun nöyrryin tulemaan alas (tai ulos, ihan miten vaan) ihanasta Ellan kuplamaailmasta, missä kaikki on niin kovin hauskaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näinä harvoina päivinä avaan silmäni ja kritisoin erittäin rankasti asioita. Toki aina olen kriittinen, mutta näinä päivinä se on aivan omissa sfääreissään.
Apteekin kassalla istuessani tavaksi on tullut kysyä kanta-asiakaskorttia aina kun asiakas ei sitä automaattisesti tarjoa. Tänään tein niin kun aina aikaisemminkin, mutta pistin merkille useammin kuin kerran saman kysymyksen:
"Mitähän hyötyä koko kortista on?"
MITÄKÖ HYÖTYÄ? Sen sijaan, että tekisi mieli ruveta raivoamaan, että ettekö te todella tiedä mitä hyötyä kyseisestä kortista on, alennun kerta toisensa jälkeen selittäämään saman tutun kaavan, kuinka "käyntikertojen mukaan kortilla kerrytetään alennusprosentteja ja ostaessanne ei -lääkkellisiä valmisteita, saatte alennusta. Sen lisäksi on kuukausittaiset tarjoukset...PLAAHPLAAHPLAAH".
Onko todella niin, että nämä ihmiset eivät tiedä yhtään mihin ovat liittyneet? Onko niin, että he ovat täyttäneet useampi kohtaisen korttihakemuksen tutustumatta/kysymättä, mitä hyötyä kortista on ja mihin se velvoittaa? On vain kiva kerätä kortteja, ihan kun niitä nyt ei kerääntyisi keräilemättäkin.
Ei_voi_olla_TOTTA.
Kysymyksen voi nostaa suuremmallekin tasolle. Kuinka paljon teemme asioita miettimättä sen kummemmin miksi ja mitä tämä vaatii? Voihan tietysti asiaa yrittää miettiä positiiviselta kantilta (ei kyllä minuun tehoa tämän asian suhteen), että onhan se jaloa suostua tekemään jotain miettimättä ensimmäiseksi mitä minä tästä hyödyn, mutta ihmiset, ottakaa nyt järki käteen ja miettikää. Itse itseäni pidän suhteellisen "varovaisena" kaikkea kohtaan, mihin vahvasti liittyy johonki liittyminen. Tai ainakin otan selvää, mistä on kysymys!
Ei minulla mitään sitä vastaan ole, että ihmiset liittyvät erillaisiin asioihin ja kanta-asiakasrekistereihin, mutta itse pidän kyllä tarpeellisena tutustua edes liittymisen jälkeen "mitä tulikaan tehtyä". Sitä paitsi, samojen asioiden toistaminen uudelleen ja uudelleen alkaa ottaa päähän.
Näihin kuviin ja tunnelmiin, suoraan kentältä
Ella
Tänään oli taas yksi niistä päivistä kun nöyrryin tulemaan alas (tai ulos, ihan miten vaan) ihanasta Ellan kuplamaailmasta, missä kaikki on niin kovin hauskaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näinä harvoina päivinä avaan silmäni ja kritisoin erittäin rankasti asioita. Toki aina olen kriittinen, mutta näinä päivinä se on aivan omissa sfääreissään.
Apteekin kassalla istuessani tavaksi on tullut kysyä kanta-asiakaskorttia aina kun asiakas ei sitä automaattisesti tarjoa. Tänään tein niin kun aina aikaisemminkin, mutta pistin merkille useammin kuin kerran saman kysymyksen:
"Mitähän hyötyä koko kortista on?"
MITÄKÖ HYÖTYÄ? Sen sijaan, että tekisi mieli ruveta raivoamaan, että ettekö te todella tiedä mitä hyötyä kyseisestä kortista on, alennun kerta toisensa jälkeen selittäämään saman tutun kaavan, kuinka "käyntikertojen mukaan kortilla kerrytetään alennusprosentteja ja ostaessanne ei -lääkkellisiä valmisteita, saatte alennusta. Sen lisäksi on kuukausittaiset tarjoukset...PLAAHPLAAHPLAAH".
Onko todella niin, että nämä ihmiset eivät tiedä yhtään mihin ovat liittyneet? Onko niin, että he ovat täyttäneet useampi kohtaisen korttihakemuksen tutustumatta/kysymättä, mitä hyötyä kortista on ja mihin se velvoittaa? On vain kiva kerätä kortteja, ihan kun niitä nyt ei kerääntyisi keräilemättäkin.
Ei_voi_olla_TOTTA.
Kysymyksen voi nostaa suuremmallekin tasolle. Kuinka paljon teemme asioita miettimättä sen kummemmin miksi ja mitä tämä vaatii? Voihan tietysti asiaa yrittää miettiä positiiviselta kantilta (ei kyllä minuun tehoa tämän asian suhteen), että onhan se jaloa suostua tekemään jotain miettimättä ensimmäiseksi mitä minä tästä hyödyn, mutta ihmiset, ottakaa nyt järki käteen ja miettikää. Itse itseäni pidän suhteellisen "varovaisena" kaikkea kohtaan, mihin vahvasti liittyy johonki liittyminen. Tai ainakin otan selvää, mistä on kysymys!
Ei minulla mitään sitä vastaan ole, että ihmiset liittyvät erillaisiin asioihin ja kanta-asiakasrekistereihin, mutta itse pidän kyllä tarpeellisena tutustua edes liittymisen jälkeen "mitä tulikaan tehtyä". Sitä paitsi, samojen asioiden toistaminen uudelleen ja uudelleen alkaa ottaa päähän.
Näihin kuviin ja tunnelmiin, suoraan kentältä
Ella
perjantai 3. kesäkuuta 2011
Minäkö suorittaja??!?
Edellisestä tekstistä onkin aikaa, tunnen huonoa omatuntoa siitä, etten ole "ehtinyt" kirjoittaa, toisin sanoen avautua pitkiin aikoihin. Avautumisen aiheita on, sen voin luvata. Päätin ottaa tarkasteluun aiheen, joka liippaa itseäni jopa niin läheltä, että on sivaltaa korvani irti tismalleen yhtä äkkipikaisesti kuin surullisen kuuluisa Jeesuksen opetuslapsi "viattomalta" Jeesuksen hakijalta.
Ensimmäinen lauseeni on hyvä aasin silta itse asiaan. Kyllä, tunnen huonoa omaatuntoa jopa siitä, etten kerkeä tekemään asioita, jotka ovat täysin vapaaehtoisia ja sellaisia, joita kukaan ei minua vaadi tekemään. Helatorstaiaamuna, kuten kaikki tietävät se on yleinen vapaapäivä, heräsin klo 9 tunteeseen, että minun on pakko tehdä jotain. Aivan pakko. En saa jäädä nukkumaan, sillä on pakko saada jotain aikaseksi. Mietin pääni puhki, mikä aiheutti tämän tunteen. En keksinyt mitään järkevää selitystä ilmiölle. Järjellä kyllä ymmärsin sen, että koulun loputtua minun ei tarvitse tehdä kouluhommia, kirjallisia töitä tai lukea tenttiin. Ei tarvitse valmistautua seuraavan päivän laboratoriohommiin, itseasiassa ei ole mitään, minkä takia olla nukkumatta kerrankin pitkään ja rentoutua!
Tunne siitä, että pitäisi saada jotakin koko ajan aikaa, ei ole minulle ainutkertainen. Jos totta puhutaan, tunnen sitä jatkuvasti. En anna itselleni tilaa rentoutua. Jos olen kipeä, sairastaminen ei käy laatuun, koska aina on tärkeämpää tekemistä, koskaan ei ole aikaa rentoutua ja vain olla. Päiväunet eivät tulee kuuloonkaan. Pitää saada jotain aikaiseksi, jotta olisi jotakin.
Mistä se johtuu, että jotkut (tässä tapauksessa minä) ovat ylisuorittajia? Huomaan monesti ylisuorittamisen lieveoireena myös sen, että haalin itselleni kaiken maailman hommia kerhotilan viinavaraston inventoinnista kaverin neljän puudelin ulkoiluttamiseen. Jos minä en hommaa tee, se jää tekemättä. "Ongelmassa" on hyvät puolensa. Usein kaikki kouluhommat tulevat, jos eivät etuajassa, viimeistään määräaikaan mennessä tehtyä, paikat pysyvät järjestyksessä ja kaveri on tyytyväinen saadessaan leffaillan. Turhan usein käy kuitenkin niin, että stressaan kaikista haalimistani tehtävistä, ärsyynnyn ihmisiin ja turhaudun itseeni. Kaiken lisäksi, muut alkavat ajatella: "Koska Ella teki viimeksi, kyllä se nytkin tämän hoitaa!" ja liian harvoin saa kiitosta, koska panoksestani on tullut itsestäänselvyys.
Nautin siitä, että saan asioita aikaiseksi. Olisi kuitenkin pääkopan terveyden ja ihan fyysisenkin terveyden kannalta ERITTÄIN tärkeää osata joskus rentoutua. Ehkä opin, ehkä en. Tai sittten vain jatkan suorittamista ja yritän olla jotakin. :D Minkä sitä luonteelleen mahtaa, jos kerran on touhuajaksi luotu, turha sitä väkisin on mennä muuttamaan. Ylisuorittaja? Kyllä, Ella "Ylisuorittaja" Koho esittäytyy. ;)
Ensimmäinen lauseeni on hyvä aasin silta itse asiaan. Kyllä, tunnen huonoa omaatuntoa jopa siitä, etten kerkeä tekemään asioita, jotka ovat täysin vapaaehtoisia ja sellaisia, joita kukaan ei minua vaadi tekemään. Helatorstaiaamuna, kuten kaikki tietävät se on yleinen vapaapäivä, heräsin klo 9 tunteeseen, että minun on pakko tehdä jotain. Aivan pakko. En saa jäädä nukkumaan, sillä on pakko saada jotain aikaseksi. Mietin pääni puhki, mikä aiheutti tämän tunteen. En keksinyt mitään järkevää selitystä ilmiölle. Järjellä kyllä ymmärsin sen, että koulun loputtua minun ei tarvitse tehdä kouluhommia, kirjallisia töitä tai lukea tenttiin. Ei tarvitse valmistautua seuraavan päivän laboratoriohommiin, itseasiassa ei ole mitään, minkä takia olla nukkumatta kerrankin pitkään ja rentoutua!
Tunne siitä, että pitäisi saada jotakin koko ajan aikaa, ei ole minulle ainutkertainen. Jos totta puhutaan, tunnen sitä jatkuvasti. En anna itselleni tilaa rentoutua. Jos olen kipeä, sairastaminen ei käy laatuun, koska aina on tärkeämpää tekemistä, koskaan ei ole aikaa rentoutua ja vain olla. Päiväunet eivät tulee kuuloonkaan. Pitää saada jotain aikaiseksi, jotta olisi jotakin.
Mistä se johtuu, että jotkut (tässä tapauksessa minä) ovat ylisuorittajia? Huomaan monesti ylisuorittamisen lieveoireena myös sen, että haalin itselleni kaiken maailman hommia kerhotilan viinavaraston inventoinnista kaverin neljän puudelin ulkoiluttamiseen. Jos minä en hommaa tee, se jää tekemättä. "Ongelmassa" on hyvät puolensa. Usein kaikki kouluhommat tulevat, jos eivät etuajassa, viimeistään määräaikaan mennessä tehtyä, paikat pysyvät järjestyksessä ja kaveri on tyytyväinen saadessaan leffaillan. Turhan usein käy kuitenkin niin, että stressaan kaikista haalimistani tehtävistä, ärsyynnyn ihmisiin ja turhaudun itseeni. Kaiken lisäksi, muut alkavat ajatella: "Koska Ella teki viimeksi, kyllä se nytkin tämän hoitaa!" ja liian harvoin saa kiitosta, koska panoksestani on tullut itsestäänselvyys.
Nautin siitä, että saan asioita aikaiseksi. Olisi kuitenkin pääkopan terveyden ja ihan fyysisenkin terveyden kannalta ERITTÄIN tärkeää osata joskus rentoutua. Ehkä opin, ehkä en. Tai sittten vain jatkan suorittamista ja yritän olla jotakin. :D Minkä sitä luonteelleen mahtaa, jos kerran on touhuajaksi luotu, turha sitä väkisin on mennä muuttamaan. Ylisuorittaja? Kyllä, Ella "Ylisuorittaja" Koho esittäytyy. ;)
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Euroopan omat hippaheikkikarnevaalit
Juuri ja juuri tämän vuotisten Euroviisujen ensimmäisistä semifinaaleista toivuttuani päätin vähän avautua aiheesta. Jos joku ei vielä tiennyt, Euroviisujen 2011 finaalilähetys tulee televisiosta ensi lauantaina eli siis tarkalleen ottaen 14.5. Ensimmäinen semifinaali oli eilen tiistaina ja toinen semifinaali huomenna torstaina.
Kylläpä oli ensimmäisessä semifinaalissa katselemista ja kestämistä niin esiintyjien, kappaleiden kun tekniikankin puolesta. Ensimmäisessä semifinaalissa mukana oli 19 maata, joista kymmenen pääsi finaaliin. Suomi oli yksi jatkoon päässeistä maista. Hyvä Shangri La-Osku! Mutta siitä kestämisestä.
Ihmettelin jo heti lähetyksen alettua hiukan huonoa selostuksen äänenlaatua, mutten jaksanut kauaa siihen kiinnittää huomiota, kunnes tyhmiä katselijoita valistettiin teknisistä ongelmista, jotka aiheuttivat sen, että selostus oli tehtävä ainoastaan puhelimen välitykselle. Hienoa Deutschland, hyvin hoidettu. Vikaa ei saatu korjattua koko lähetyksen aikana. Täytyy vain hartaasti toivota, että finaaliin mennessä Saksa saa linjansa ja piuhansa selviksi niin suomalaisetkin saavat omat selostuksensa. Saksalaista solkotusta kun nyt ei jaksa kuunnella sitten millään.
Teknisistä ongelmista toivuttuani alkoikin sitten varsinainen show. Itse nimittäisin sitä lähinnä Euroopan omaksi hippaheikkikarnevaaliksi. Lavalla nähtiin jos jonkimoista kummajaista. Kummajaisilla en nyt tässä tarkoita E.T:n näköisiä alieneja vaan muusikkona tarkoitan musiikillisia kummajaisia. Toki mukaan mahtui liikunnallisiakin kummajaisia.
Estradilla oli niin afrikkalaista haba habaa (biisi ja meininki olivat aivan mahtavat ja siksi en ymmärräkkään kuka idiootti jätti äänestämättä Norjan ehdokasta. Järki käteen ja hieman edes musiikillista sivistyneisyyttä!) kuin surkeaa pilipali rokkia suoraan Turkinmaalta. Rokkia säesti kummajainen, joka taitteli itsensä jos jonkinmoisille kierteille tuskaisen 3 minuutin ajan. Näiden kahden väliin mahtui mm. Austin Powers-tyylistä tyttöenergiaa, itkuballadeja, ylimenevää pyrotekniikkaa ja hännän huippuna portugalilaista komiikka, joka kusi alusta asti nilkoilleen. Itselläni oli aikamoiset ennakkoluulot Suomen edustusta kohtaan, mutta onko minua moittiminen kun viime vuosien edustusta on enemmän tai vähemmän ollut hävettävää. Näissä semifinaaleissa Suomi kuitenkin sai ansaitsemansa finaalipaikan. Paratiisi-Oskari oli sen arvoinen.
Ihan yleisesti ottaen Euroviisuissa ärsyttää muutama seikka. Tai ei ehkä ärsytä, mutta mielestäni viisuista pitäisi saada enemmän EUROviisut, joissa kilpailevat ERI maat keskenään. Nykyään lähes poikkeuksetta jokainen ritiratirallatus hoilataan englanniksi. MITÄH? MIKSI? Eivätkö näiden juuri pitäisi olla EUROVIISUT. Mielestäni olisi ihan kohtuullista, että jokainen edustajamaa joutuisi esittämään kappaleensa omalla äidinkielellään. Maan virallisella kielellä. Näin saataisiin kappaleisiin pala aitoa edustajamaata ja muutenkin monipuolisuutta. Tätä nykyään kaikki kappaleet kuullostavat samalta kierrätysmateriaalilta alusta loppuun asti. Lähes jokaisesta kappaleesta puuttuu se jokin. Surullisen kuuluisa "se jokin". Toinen seikka, joka jossakin määrin ärsyttää, on se, ettei kilpailuissa ole kysymys oikeastaan enää ollenkaan siitä, onko kappale ja esitys musiikillisesti laadukas. Pääasia ovat kova meteli ja migreenivälkkyvalot. Tiistaisessa semifinaalissakin yksi esitys teki mielestäni juuri tämän pohjanoteerauksen: Georgia. Estradilla laululla ei niin ollut väliä, mutta kyllä oli muuten sen verran shokeeraavat valot, että ohhoh. Mikä ihme päästi esityksen jatkoon??!! Varmaan kaikki maailman migreenipotilaat saivat esityksen aikana niin pahan migreenikohtauksen, että hairahtuivat äänestäessään painamaan väärää nappia ja kaikki sattuivat osumaan juuri Georgian edustukselle. Oivoivoi. Missä on musiikillinen lahjakkuus ja aistillisuus?
Noh, eihän viisuja tietenkään katsota sen takia, että Suomi voittaa. Tai joku muu maa vaihtoehtoisesti. Viisuja katsotaan, koska niitä katsoessa saa varmat naurut. Viihdettä parhaimmillaan. Kaikesta kritiikistäni huolimatta nautin suunnattomasti semmojen katselemisesta ja aion katsoa toisen semifinaalin torstaina. Ja tietysti finaalin lauantaina. Viime vuonna kun pidin välivuoden viisujen katselemisessa. Syytetäänkö nyt vaikka poliittisesti korrektisti Suomen surkeita edustuksia. Itseäni lähinnä huolettaa se, että Paratiisi-Osku esiintyy ensimmäisenä finaalissa..hukkuuko herkkä Suomi-pojumme rähinän ja migreenivalojen aavaan kuiluun? Toivottavasti ei. Jännityksellä finaaleja odotellessa! ;)
Kylläpä oli ensimmäisessä semifinaalissa katselemista ja kestämistä niin esiintyjien, kappaleiden kun tekniikankin puolesta. Ensimmäisessä semifinaalissa mukana oli 19 maata, joista kymmenen pääsi finaaliin. Suomi oli yksi jatkoon päässeistä maista. Hyvä Shangri La-Osku! Mutta siitä kestämisestä.
Ihmettelin jo heti lähetyksen alettua hiukan huonoa selostuksen äänenlaatua, mutten jaksanut kauaa siihen kiinnittää huomiota, kunnes tyhmiä katselijoita valistettiin teknisistä ongelmista, jotka aiheuttivat sen, että selostus oli tehtävä ainoastaan puhelimen välitykselle. Hienoa Deutschland, hyvin hoidettu. Vikaa ei saatu korjattua koko lähetyksen aikana. Täytyy vain hartaasti toivota, että finaaliin mennessä Saksa saa linjansa ja piuhansa selviksi niin suomalaisetkin saavat omat selostuksensa. Saksalaista solkotusta kun nyt ei jaksa kuunnella sitten millään.
Teknisistä ongelmista toivuttuani alkoikin sitten varsinainen show. Itse nimittäisin sitä lähinnä Euroopan omaksi hippaheikkikarnevaaliksi. Lavalla nähtiin jos jonkimoista kummajaista. Kummajaisilla en nyt tässä tarkoita E.T:n näköisiä alieneja vaan muusikkona tarkoitan musiikillisia kummajaisia. Toki mukaan mahtui liikunnallisiakin kummajaisia.
Estradilla oli niin afrikkalaista haba habaa (biisi ja meininki olivat aivan mahtavat ja siksi en ymmärräkkään kuka idiootti jätti äänestämättä Norjan ehdokasta. Järki käteen ja hieman edes musiikillista sivistyneisyyttä!) kuin surkeaa pilipali rokkia suoraan Turkinmaalta. Rokkia säesti kummajainen, joka taitteli itsensä jos jonkinmoisille kierteille tuskaisen 3 minuutin ajan. Näiden kahden väliin mahtui mm. Austin Powers-tyylistä tyttöenergiaa, itkuballadeja, ylimenevää pyrotekniikkaa ja hännän huippuna portugalilaista komiikka, joka kusi alusta asti nilkoilleen. Itselläni oli aikamoiset ennakkoluulot Suomen edustusta kohtaan, mutta onko minua moittiminen kun viime vuosien edustusta on enemmän tai vähemmän ollut hävettävää. Näissä semifinaaleissa Suomi kuitenkin sai ansaitsemansa finaalipaikan. Paratiisi-Oskari oli sen arvoinen.
Ihan yleisesti ottaen Euroviisuissa ärsyttää muutama seikka. Tai ei ehkä ärsytä, mutta mielestäni viisuista pitäisi saada enemmän EUROviisut, joissa kilpailevat ERI maat keskenään. Nykyään lähes poikkeuksetta jokainen ritiratirallatus hoilataan englanniksi. MITÄH? MIKSI? Eivätkö näiden juuri pitäisi olla EUROVIISUT. Mielestäni olisi ihan kohtuullista, että jokainen edustajamaa joutuisi esittämään kappaleensa omalla äidinkielellään. Maan virallisella kielellä. Näin saataisiin kappaleisiin pala aitoa edustajamaata ja muutenkin monipuolisuutta. Tätä nykyään kaikki kappaleet kuullostavat samalta kierrätysmateriaalilta alusta loppuun asti. Lähes jokaisesta kappaleesta puuttuu se jokin. Surullisen kuuluisa "se jokin". Toinen seikka, joka jossakin määrin ärsyttää, on se, ettei kilpailuissa ole kysymys oikeastaan enää ollenkaan siitä, onko kappale ja esitys musiikillisesti laadukas. Pääasia ovat kova meteli ja migreenivälkkyvalot. Tiistaisessa semifinaalissakin yksi esitys teki mielestäni juuri tämän pohjanoteerauksen: Georgia. Estradilla laululla ei niin ollut väliä, mutta kyllä oli muuten sen verran shokeeraavat valot, että ohhoh. Mikä ihme päästi esityksen jatkoon??!! Varmaan kaikki maailman migreenipotilaat saivat esityksen aikana niin pahan migreenikohtauksen, että hairahtuivat äänestäessään painamaan väärää nappia ja kaikki sattuivat osumaan juuri Georgian edustukselle. Oivoivoi. Missä on musiikillinen lahjakkuus ja aistillisuus?
Noh, eihän viisuja tietenkään katsota sen takia, että Suomi voittaa. Tai joku muu maa vaihtoehtoisesti. Viisuja katsotaan, koska niitä katsoessa saa varmat naurut. Viihdettä parhaimmillaan. Kaikesta kritiikistäni huolimatta nautin suunnattomasti semmojen katselemisesta ja aion katsoa toisen semifinaalin torstaina. Ja tietysti finaalin lauantaina. Viime vuonna kun pidin välivuoden viisujen katselemisessa. Syytetäänkö nyt vaikka poliittisesti korrektisti Suomen surkeita edustuksia. Itseäni lähinnä huolettaa se, että Paratiisi-Osku esiintyy ensimmäisenä finaalissa..hukkuuko herkkä Suomi-pojumme rähinän ja migreenivalojen aavaan kuiluun? Toivottavasti ei. Jännityksellä finaaleja odotellessa! ;)
lauantai 30. huhtikuuta 2011
Kaikki Applen ja Apple kaikkien puolesta!
Kuten otsikosta näkyy, olen astumassa vaaralliselle tiellä. Todennäköisesti jo pelkkä otsikko herättää lukijakunnassa ja koko Suomen väestössä, itseasiassa koko maailman väestössä jos ymmärtäisivät otsikosta jotakin, monenlaisia tunteita. Silmitöntä raivoa, pahkahduttavaa ihastusta, suurta ahdistusta, suunnatonta ylpeyttä etc. etc..Monet ovat valmiita pelkän otsikon luettuaan esittämään vasta-argumenttinsa vaikka eivät tiedä edes aihetta. Toiset (tosin vain murto-osa jos sekään) tuntevat outoa kunnioitusta kirjoittajaa kohtaan:"Kuinka hän uskaltaa? Siinäpä vasta mies paikallaan. Edes joskus joku uskaltaa!"
Voi olla, että joku lukee tekstiä sormiensa välistä, sillä double facepalmkaan ei meinaa riittää..Oli miten oli, tämän päivän aiheeni on Omppu.
Noin 4 vuotta sitten ostin ensimmäisen Omppu-tuotteeni. Se oli iPod nano. Neljännen sukupolven. Ei siis mikään antiikkilaite. Kappaleet vaihtuivat kun iPod lensi kaaressa lattialle ja olipa siinä jopa pelejä, jotka toimivat iPodia liikuttelemalla. Voi se oli kulta-aikaa. Kukaan ei pilkannut, korkeintaan ihaili laitetta.
"Voi kumpa mullakin olis noin hieno. Mul on vaan tää mis ei oo edes näyttöä!"
"Ella, vähän hieno, maksoko paljo?"
"Mä toivon tollasta joulupukilta lahjaks ens jouluna!"
Muutama vuosi siitä eteenpäin päätin ostaa uuden tietokoneen. Vanha kun oli jo VANHA ihan kirjaimellisesti ja kaatuili kymmenen minuutin välein. Olin myös korviani myöten täynnä Windowsin käyttöjärjestelmää. Päätin siis ostaa MacBook Pron. <3
Nyt vastaanotto ei enää ollutkaan aivan samanlainen kuin aikoinaan ostaessani rakkaan iPodini. Tutuiksi tulivat nimet "Applen huora", "Ompun orja", "porvari, "hifistelijä". Onneksi kaikkeen tottuu. Minulle tolkutettiin silloin ja vielä tänä päivänäkin kuinka ostin tuplahintaisen koneen, jossa Omena maksaa enemmän kuin kone itsessään. Kuinka haaskasin turhaa rahaa kun halvemmalla olisin voinut saada paremmankin koneen. Kuinka hairahduin yliarvostettuun merkkiin ja sokeuduin Applen turhan suuresta loisteesta. Kuinka valitsin käyttöjärjestelmän, joka on vaikea käyttää ja josta on vaikea löytää eri toimintoja.
Itse olen sitä mieltä, että hyvää konetta en olisi saanut yhtään halvemmalla. Akku kestää ja kapasiteetti on juuri sopiva omaan käyttööni. Kone on helppo kuljettaa paikasta toiseen, koska ei paina paljoa ja laturia ei tarvitse joka paikassa kuljettaa mukana. Käyttöjärjestelmä on niin paljon sujuvampi ja muutenkin kone varmempi kuin kokemukseni muista koneista.
Eikä siinä toki vielä ollut kaikki. Viimeisen naulan löin arkkuuni kun ostin uuden aarteen: iPhone 4:n. <3 Voi sitä piikittelyn määrää!
"Voi ei Ella! Mummos koirakin häpee sua!"
"Apple-huora!"
"Noniin. Sieltä se orja tulee!"
"Oikeen Apple-ihminen meillä täällä. Kattokaa kun se nyt selaa tota iPhoneaan."
Ja ne hulvattomat sarjakuvat ja pilapiirrokset. :D Olen nauranut itseni kuoliaaksi niiden ansiosta. Olen sitä mieltä, että iPhone on unelma. Helppo käyttää, nätti ja monikäyttöinen. Kaikkea mitä halusinkin.
Mutta mistä loppujen lopuksi johtuu se, että Applen tuotteita omistavat henkilöt joutuvat jonkinlaisen sosiaalisen syrjinnän kohteeksi? Heitä haukutaan, piikitellään ja syljetään päälle? Mitä he ovat tehneet ansaitakseen sellaisen kohtelun?
Onko kyse siitä, että niin sanotut antiApple-ihmiset tuntevat itsensä köyhemmiksi ja vähemmän porvareiksi kun eivät halua/heillä ei ole varaa ostaa kalliita Omppu-tuotteita. Ehkäpä. Tai jospa syy on siinä, että nämä antiOmppu-ihmiset kuulivat liian pieninä tarinan Lumikista ja Seitsemästä kääpiöstä ja heille jäi siitä elinikäiset traumat. Aina kun he näkevät omenan, josta on haukattu palanen (kuten kaikki varmaan tietävät että Applen logossa on juuri tällainen omena), he muistavat vaistomaisesti traumaattisen sadun ja myrkkyomenan ja laittavat puolustusvaihteen päälle ja haluavat tuhota Ompunkantajan kuin se olisi sadun noita, paha äitipuoli.
Anyway, oli syy mikä hyvänsä, olen itse ylpeä Applen-kantaja. Laitteet toimivat ja rahaa riittää elämiseen. Täydellistä siis. Voisikin tässä ruveta sitten miettimään uutta hankintaa..hmmhmmhmm..tänä iltana taidan laskea lampaiden sijasta omenia. Kyllä, sellaisia, joista on haukattu pala. ;)
Voi olla, että joku lukee tekstiä sormiensa välistä, sillä double facepalmkaan ei meinaa riittää..Oli miten oli, tämän päivän aiheeni on Omppu.
Noin 4 vuotta sitten ostin ensimmäisen Omppu-tuotteeni. Se oli iPod nano. Neljännen sukupolven. Ei siis mikään antiikkilaite. Kappaleet vaihtuivat kun iPod lensi kaaressa lattialle ja olipa siinä jopa pelejä, jotka toimivat iPodia liikuttelemalla. Voi se oli kulta-aikaa. Kukaan ei pilkannut, korkeintaan ihaili laitetta.
"Voi kumpa mullakin olis noin hieno. Mul on vaan tää mis ei oo edes näyttöä!"
"Ella, vähän hieno, maksoko paljo?"
"Mä toivon tollasta joulupukilta lahjaks ens jouluna!"
Muutama vuosi siitä eteenpäin päätin ostaa uuden tietokoneen. Vanha kun oli jo VANHA ihan kirjaimellisesti ja kaatuili kymmenen minuutin välein. Olin myös korviani myöten täynnä Windowsin käyttöjärjestelmää. Päätin siis ostaa MacBook Pron. <3
Nyt vastaanotto ei enää ollutkaan aivan samanlainen kuin aikoinaan ostaessani rakkaan iPodini. Tutuiksi tulivat nimet "Applen huora", "Ompun orja", "porvari, "hifistelijä". Onneksi kaikkeen tottuu. Minulle tolkutettiin silloin ja vielä tänä päivänäkin kuinka ostin tuplahintaisen koneen, jossa Omena maksaa enemmän kuin kone itsessään. Kuinka haaskasin turhaa rahaa kun halvemmalla olisin voinut saada paremmankin koneen. Kuinka hairahduin yliarvostettuun merkkiin ja sokeuduin Applen turhan suuresta loisteesta. Kuinka valitsin käyttöjärjestelmän, joka on vaikea käyttää ja josta on vaikea löytää eri toimintoja.
Itse olen sitä mieltä, että hyvää konetta en olisi saanut yhtään halvemmalla. Akku kestää ja kapasiteetti on juuri sopiva omaan käyttööni. Kone on helppo kuljettaa paikasta toiseen, koska ei paina paljoa ja laturia ei tarvitse joka paikassa kuljettaa mukana. Käyttöjärjestelmä on niin paljon sujuvampi ja muutenkin kone varmempi kuin kokemukseni muista koneista.
Eikä siinä toki vielä ollut kaikki. Viimeisen naulan löin arkkuuni kun ostin uuden aarteen: iPhone 4:n. <3 Voi sitä piikittelyn määrää!
"Voi ei Ella! Mummos koirakin häpee sua!"
"Apple-huora!"
"Noniin. Sieltä se orja tulee!"
"Oikeen Apple-ihminen meillä täällä. Kattokaa kun se nyt selaa tota iPhoneaan."
Ja ne hulvattomat sarjakuvat ja pilapiirrokset. :D Olen nauranut itseni kuoliaaksi niiden ansiosta. Olen sitä mieltä, että iPhone on unelma. Helppo käyttää, nätti ja monikäyttöinen. Kaikkea mitä halusinkin.
Mutta mistä loppujen lopuksi johtuu se, että Applen tuotteita omistavat henkilöt joutuvat jonkinlaisen sosiaalisen syrjinnän kohteeksi? Heitä haukutaan, piikitellään ja syljetään päälle? Mitä he ovat tehneet ansaitakseen sellaisen kohtelun?
Onko kyse siitä, että niin sanotut antiApple-ihmiset tuntevat itsensä köyhemmiksi ja vähemmän porvareiksi kun eivät halua/heillä ei ole varaa ostaa kalliita Omppu-tuotteita. Ehkäpä. Tai jospa syy on siinä, että nämä antiOmppu-ihmiset kuulivat liian pieninä tarinan Lumikista ja Seitsemästä kääpiöstä ja heille jäi siitä elinikäiset traumat. Aina kun he näkevät omenan, josta on haukattu palanen (kuten kaikki varmaan tietävät että Applen logossa on juuri tällainen omena), he muistavat vaistomaisesti traumaattisen sadun ja myrkkyomenan ja laittavat puolustusvaihteen päälle ja haluavat tuhota Ompunkantajan kuin se olisi sadun noita, paha äitipuoli.
Anyway, oli syy mikä hyvänsä, olen itse ylpeä Applen-kantaja. Laitteet toimivat ja rahaa riittää elämiseen. Täydellistä siis. Voisikin tässä ruveta sitten miettimään uutta hankintaa..hmmhmmhmm..tänä iltana taidan laskea lampaiden sijasta omenia. Kyllä, sellaisia, joista on haukattu pala. ;)
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Joka opiskelijan pikaopas
No nyt on lomat ja munanjuhlat vietetty, joten on aika palata sorvin ääreen oikeen toden teolla. Koska on jälleen aika jatkaa itsensä sivistämistä ja valmistautumista palvelemaan järjestäytynyttä yhteiskuntaamme, ajattelin käsitellä aihetta: OPISKELU. Erityisesti huomiota aion kiinnittää tentteihin, arvosanoihin ja mitä parhaimpiin neuvoihin opiskelijoille suoraan opiskelijan suusta. ;) HUOM! Myös antiopiskelijat saavat lukea ja ottaa oppia!
Eli siis Ella Presents ylpeänä (ja äärimmäisen vaatimattomana) esittää: Joka Opiskelijan pikaopas arvosanojen saloihin. Nauttikaa ja annetaan aplodit yhteisesti sitten kerralla viimeisen kohdan jälkeen.
Arvosana 0 eli hylätty:
-kannattaa käydä erityisen ahkerasti luennoilla ja kannattaa kiinnittää erittäin paljon huomiota luentokalvoihin ja tehdä itselleen yksityiskohtaiset muistiinpanot
-luelueluelue. Jokaisen luennon jälkeen, ennen, välissä ja aikana.
-valmistaudu tenttiin kuukauden päivät (minimi 30 päivää ennen tenttiä)
-selvitä itsellesi vaikeat termit
-jätä kaikki mahdollinen ylimääräinen tekeminen kokonaan pois tentin alla
-älä missään nimessä pidä lomaa!
-stressaa
-NUKU HYVIN
-tutustu muihin aiheeseen liittyviin artikkeleihin ja teksteihin
--> taattu hylätty
Arvosana 1 eli hätinä tuurilla läpi:
-lue jonkin verran, lähes kaikki luentokalvot
-käy luennoilla lähes sataprosenttisesti (minimi 80% läsnäolo)
-muuten sama kuin edellä
--> selvä ykkönen
Arvosana 2 eli jotakin pitäisi jo osatakin:
-lue vain luentokalvot, jotka tiedät olevan itsellesi vaikeat
-käy luennoilla jos kiinnostaa älä käy jos ei kiinnosta, it's up to you
-voi pitää satunnaista lomaa lukemisesta (ei kuitenkaan yli kolmen päivän taukoa lukemisesta)
-luentokalvot ja kirja riittävät materiaaliksi, ei tarvitse ottaa selvää vaikeista asioista.
-->varma kakkonen
Arvosana 3 eli yli puolet oikein reilusti:
-älä stressaa
-ei tarvitse käydä luennoilla, voi toki käydä jos ei ole jostakin syystä muuta tekemistä (ei kuitenkaan suositeltavaa)
-älä tee muistiinpanoja
-lähes perusteellinen valmistautuminen lukemalla noin kolmea viikkoa ennen tenttiä (vain luentokalvot)
-viime hetken kertailuja
-pieni loma on tarpeen
--> taattu kolmonen ja rispekti
Arvosana 4 eli olet hyvä:
-ei luentoja
-ei muistiinpanoja
-hätäinen lukeminen kahta viikkoa ennen tenttiä
-pidä ihmeessä kunnon loma
-älä ota turhia paineita
-keksi jotain muuta pientä mukavaa lukemisen ohella (älä kuitenkaan aivan unohda lukemista)
-voi valvoa rauhassa
--> aivan varma nelonen ja voi kuinka kateus kukkii ystävien kesken
Arvosana 5 eli olet täydellinen:
-älä missään nimessä erehdy luennoille (varsinkaan jos ne ovat aamulla)
-älä tee minkäänlaisia muistiinpanoja, luentokalvot riittävät
-vilkuile luentokalvoja parina viimeisenä iltana hätäisesti
-älä stressaa tai mieti tenttiä liikaa
-valvo vuorokausi ennen tenttiä (bilettäen jos mahdollista)
-krapula aina takaa onnistumista
-pese pyykkiä
-siivoa asunto
-lakkaa kynnet
-leivo
-lue joku kiva romaani
-LOMAILE
-käytä naapurin mummon kissa paskalla
-pese äidin villasukat
-kudo lapaset
...
-tee kaikkea muuta, mutta älä lue
--> ja vitonenhan sieltä pärähtää: TOTALLY AWESOME.
Jos näillä neuvoilla ei ala niitä arvosanoja tulemaan, mitkä itse valitsee niin en vastaa seurauksista. Ja muutenkin jokainen saa toteuttaa ihan omalla vastuulla. "Emme vastaa naulakkoon jätetyistä tavaroista [epäonnistuneista arvosanoista]."
Näillä sanoilla toivotan erittäin antoisaa opiskelukevättä vielä niille, jotka joutuvat opiskelemaan.
"Lasken matkaan oppaan parhaimman. Se saa auttaa tenttien teillä."
Eli siis Ella Presents ylpeänä (ja äärimmäisen vaatimattomana) esittää: Joka Opiskelijan pikaopas arvosanojen saloihin. Nauttikaa ja annetaan aplodit yhteisesti sitten kerralla viimeisen kohdan jälkeen.
Arvosana 0 eli hylätty:
-kannattaa käydä erityisen ahkerasti luennoilla ja kannattaa kiinnittää erittäin paljon huomiota luentokalvoihin ja tehdä itselleen yksityiskohtaiset muistiinpanot
-luelueluelue. Jokaisen luennon jälkeen, ennen, välissä ja aikana.
-valmistaudu tenttiin kuukauden päivät (minimi 30 päivää ennen tenttiä)
-selvitä itsellesi vaikeat termit
-jätä kaikki mahdollinen ylimääräinen tekeminen kokonaan pois tentin alla
-älä missään nimessä pidä lomaa!
-stressaa
-NUKU HYVIN
-tutustu muihin aiheeseen liittyviin artikkeleihin ja teksteihin
--> taattu hylätty
Arvosana 1 eli hätinä tuurilla läpi:
-lue jonkin verran, lähes kaikki luentokalvot
-käy luennoilla lähes sataprosenttisesti (minimi 80% läsnäolo)
-muuten sama kuin edellä
--> selvä ykkönen
Arvosana 2 eli jotakin pitäisi jo osatakin:
-lue vain luentokalvot, jotka tiedät olevan itsellesi vaikeat
-käy luennoilla jos kiinnostaa älä käy jos ei kiinnosta, it's up to you
-voi pitää satunnaista lomaa lukemisesta (ei kuitenkaan yli kolmen päivän taukoa lukemisesta)
-luentokalvot ja kirja riittävät materiaaliksi, ei tarvitse ottaa selvää vaikeista asioista.
-->varma kakkonen
Arvosana 3 eli yli puolet oikein reilusti:
-älä stressaa
-ei tarvitse käydä luennoilla, voi toki käydä jos ei ole jostakin syystä muuta tekemistä (ei kuitenkaan suositeltavaa)
-älä tee muistiinpanoja
-lähes perusteellinen valmistautuminen lukemalla noin kolmea viikkoa ennen tenttiä (vain luentokalvot)
-viime hetken kertailuja
-pieni loma on tarpeen
--> taattu kolmonen ja rispekti
Arvosana 4 eli olet hyvä:
-ei luentoja
-ei muistiinpanoja
-hätäinen lukeminen kahta viikkoa ennen tenttiä
-pidä ihmeessä kunnon loma
-älä ota turhia paineita
-keksi jotain muuta pientä mukavaa lukemisen ohella (älä kuitenkaan aivan unohda lukemista)
-voi valvoa rauhassa
--> aivan varma nelonen ja voi kuinka kateus kukkii ystävien kesken
Arvosana 5 eli olet täydellinen:
-älä missään nimessä erehdy luennoille (varsinkaan jos ne ovat aamulla)
-älä tee minkäänlaisia muistiinpanoja, luentokalvot riittävät
-vilkuile luentokalvoja parina viimeisenä iltana hätäisesti
-älä stressaa tai mieti tenttiä liikaa
-valvo vuorokausi ennen tenttiä (bilettäen jos mahdollista)
-krapula aina takaa onnistumista
-pese pyykkiä
-siivoa asunto
-lakkaa kynnet
-leivo
-lue joku kiva romaani
-LOMAILE
-käytä naapurin mummon kissa paskalla
-pese äidin villasukat
-kudo lapaset
...
-tee kaikkea muuta, mutta älä lue
--> ja vitonenhan sieltä pärähtää: TOTALLY AWESOME.
Jos näillä neuvoilla ei ala niitä arvosanoja tulemaan, mitkä itse valitsee niin en vastaa seurauksista. Ja muutenkin jokainen saa toteuttaa ihan omalla vastuulla. "Emme vastaa naulakkoon jätetyistä tavaroista [epäonnistuneista arvosanoista]."
Näillä sanoilla toivotan erittäin antoisaa opiskelukevättä vielä niille, jotka joutuvat opiskelemaan.
"Lasken matkaan oppaan parhaimman. Se saa auttaa tenttien teillä."
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Terveyden hinta
Ei sitä oikeen muuta voi kun sanoa, että on se onni valmistua joku kaunis päivä lääkealanammattilaiseksi. Ja paskan marjat.
Jaksan päivä toisensa jälkeen ihmetellä ihmisiä. Reilu vuoden apteekissa työskentelyn jälkeen en enää millään ole pysynyt laskuissa siinä, kuinka moni asiakas jaksaa valittaa lääkkeiden hinnoista. Eikä siinä jos se olisi kerran kuukaudessa, MUTTA JOKA IKINEN KERTA KUN OLEN TÖISSÄ. Ja monta kertaa päivässä.
"Ja se tekee 35,45€"
"No oho, kylläpä on kallista!"
"Ja se olisi sitten 58,79€"
"Miten ne nyt noin paljon voivat maksaa!?"
"Ja tämä tekisi 120,12€"
"Mitäh!? Ei voi pitää paikkansa, siihen pitäisi tulle KELAn korvaukset!"
"Ne ovat tässä mukana jo."
"Ja 45,50€"
"On se kumma kun kaikki rahat menevät apteekkiin. Aikamoista riistoa. Helvetin kallista!"
IHMISET! Totuus on se, että lääkkeiden tuontano harvoin on ihan hirvittävän halpaa. Ja vaikka kuinka apteekin ensisijainen tehtävä on edistää ihmisten terveyttä muun muassa tarjoamalla palveluja, että ihmiset saavat kaiken maailman peräpukama voiteensa ja piilolinssinesteensä, niin apteekkitoiminta on kuitenkin bisnestä. :D Muutenhan kaikki lääkkeet voitaisiin hyvää hyvyyttään jaella torilla ilman minkäänlaista hintaa. Kaikki tänne, täältä saa ilmaisia lääkkeitä. Juu ei maksa mitään! Kyllä löytyy vaivaan kun vaivaan lääke kun lääke. Tänne vaan!
En ymmärrä mistä ihmiset ovat saaneet käsityksen, että niinkin korkea teknologia kuin lääkkeidentuotanto olisi ilmaista kun ei edes vessapaperi ole ilmaista! Kyllä siitä mielellään maksetaan, että saadaan silkkistä vessapaperia, joka hellii rekkamiehen hymyä ja tuoksuu vielä mansikalle. Mutta kun kyseessä on esimerkiksi lääke, joka suhteellisen suurissa määrin HELPOTTAA elämää, niin siitä kyllä valitetaan ja jaksetaan nurista. Älkää syökö lääkkeitä, mutten lupaa vastata seurauksista. Kuka sitä pakottaa ostamaan lääkkeet ja syödä. Eiköhän sekin ole ihan vapaa valinta.
Itse olen valmis maksamaan hyvinvoinnistani ja terveydestäni. Syön allergialääkkeitä maaliskuusta syyskuuhun ja sen lisäksi minulla on migreenilääkitys ja sydänlääkitys. Ei tulisi mieleenikään valittaa asiasta.
Ja tietysti sokerina pohjalla, sakkana suspensiossa ja kermana päällä on se, että lääkkeiden hinnathan ovat apteekin työntekijöiden vika. :) Onneksi olen iloinen asiakaspalvelija ja otan sinunkin paskasi niskaani. ^^ Täytyy nyt loppua vähän keventää ja sanoa, että on sitä onneksi suuri osa ihmisiä, jotka tajuavat asian oikean laidan. Ja kyllä sitä on apteekkityössä saanut niin monet naurut, että en vaihtaisi kyllä mihinkään. :)
Jaksan päivä toisensa jälkeen ihmetellä ihmisiä. Reilu vuoden apteekissa työskentelyn jälkeen en enää millään ole pysynyt laskuissa siinä, kuinka moni asiakas jaksaa valittaa lääkkeiden hinnoista. Eikä siinä jos se olisi kerran kuukaudessa, MUTTA JOKA IKINEN KERTA KUN OLEN TÖISSÄ. Ja monta kertaa päivässä.
"Ja se tekee 35,45€"
"No oho, kylläpä on kallista!"
"Ja se olisi sitten 58,79€"
"Miten ne nyt noin paljon voivat maksaa!?"
"Ja tämä tekisi 120,12€"
"Mitäh!? Ei voi pitää paikkansa, siihen pitäisi tulle KELAn korvaukset!"
"Ne ovat tässä mukana jo."
"Ja 45,50€"
"On se kumma kun kaikki rahat menevät apteekkiin. Aikamoista riistoa. Helvetin kallista!"
IHMISET! Totuus on se, että lääkkeiden tuontano harvoin on ihan hirvittävän halpaa. Ja vaikka kuinka apteekin ensisijainen tehtävä on edistää ihmisten terveyttä muun muassa tarjoamalla palveluja, että ihmiset saavat kaiken maailman peräpukama voiteensa ja piilolinssinesteensä, niin apteekkitoiminta on kuitenkin bisnestä. :D Muutenhan kaikki lääkkeet voitaisiin hyvää hyvyyttään jaella torilla ilman minkäänlaista hintaa. Kaikki tänne, täältä saa ilmaisia lääkkeitä. Juu ei maksa mitään! Kyllä löytyy vaivaan kun vaivaan lääke kun lääke. Tänne vaan!
En ymmärrä mistä ihmiset ovat saaneet käsityksen, että niinkin korkea teknologia kuin lääkkeidentuotanto olisi ilmaista kun ei edes vessapaperi ole ilmaista! Kyllä siitä mielellään maksetaan, että saadaan silkkistä vessapaperia, joka hellii rekkamiehen hymyä ja tuoksuu vielä mansikalle. Mutta kun kyseessä on esimerkiksi lääke, joka suhteellisen suurissa määrin HELPOTTAA elämää, niin siitä kyllä valitetaan ja jaksetaan nurista. Älkää syökö lääkkeitä, mutten lupaa vastata seurauksista. Kuka sitä pakottaa ostamaan lääkkeet ja syödä. Eiköhän sekin ole ihan vapaa valinta.
Itse olen valmis maksamaan hyvinvoinnistani ja terveydestäni. Syön allergialääkkeitä maaliskuusta syyskuuhun ja sen lisäksi minulla on migreenilääkitys ja sydänlääkitys. Ei tulisi mieleenikään valittaa asiasta.
Ja tietysti sokerina pohjalla, sakkana suspensiossa ja kermana päällä on se, että lääkkeiden hinnathan ovat apteekin työntekijöiden vika. :) Onneksi olen iloinen asiakaspalvelija ja otan sinunkin paskasi niskaani. ^^ Täytyy nyt loppua vähän keventää ja sanoa, että on sitä onneksi suuri osa ihmisiä, jotka tajuavat asian oikean laidan. Ja kyllä sitä on apteekkityössä saanut niin monet naurut, että en vaihtaisi kyllä mihinkään. :)
Älä tule huono päivä, tule hyvä päivä!
Päätin tänään pohtia peräti niinkin vanhanaikaista ja joidenkin mielestä varmasti erittäin kulunutta sekä tylsää aihetta kuin mielialanvaihtelut. Sen lisäksi kerkesin ensimmäisessä tekstissäni vannomaan kuinka en aio kirjoittaa blogiini päiväkirjaa. Kaikki kuitenkin varmasti ymmärtävät, että suurin osa pohtimistani aiheista sivuavat päiväni tapahtumia edes jossakin määrin tai leikkaavat yhtä terävästi päivän tapahtumia kuin biljardipelissä onnistunut leikkaus valkoisella pallolla OMIIN palloihin ja sen seurauksena syntynyt hämmentävän täydellinen pussitus. Tämän päiväinen aiheeni pohjautuu tämän päivän tapahtumiin.
Koin nimittäin tänään jälleen kerran, niinkuin satoja kertoja aikaisemminkin, sen, kuinka yhden päivän aikana mielialat voivat heitellä iloisen hilpeästä tornadomaisen raivon kautta takaisin hilpeän iloiseen. Aloin siis pohtimaan, niinkuin satoja kertoja aikaisemminkin, mistä niinkin suuret mielialanvaihtelut oikein ovat peräisin. Onko se vain pelkkää ihmisluonnon oikullisuutta vai onko sillä jokin ihan oikea funktio.
Kaikkihan sen tietävät, että varsinkin murrosiässä ja varsinkin NAISET ovat kovia "vaihtelemaan" mielialojaan (niinkun se nyt olisi jotenkin tahallista). Aihetta on myös varmasti käsitelty hamasta menneisyydestä asti, about siitä asti kun Väinämöinen eli. Olettaen tietysti, että Väinämöinen on elänyt oikeasti eikä ole pelkkä kansalliseepoksen päähenkilö sampoineen ja Ainoineen. Takasin asiaan. Varmaa on myös se, että jokainen vähintään minun ikääni eksynyt ihminen, on sekä kokenut että pohtinut tätä aihetta lukemattomia ja vielä lukemattomia kertoja. Silti se ei omasta mielestäni laimenna yhtään aiheen kiehtovuutta.
Jotta vaikuttaisin fiksulta ja mielipiteilläni olisi jotakin pohjaa, päätin tehdä hieman taustatutkimusta. Päätin googlettaa aiheesta "mielialan vaihtelut". Ensimmäisenä tuloksiksi tuli keskustelupalstoja aiheesta. Tarjottiin minulle jopa sitä, kuinka mielialan vaihtelut ovat normaaleja raskaudessa, vaihdevuosissa tai jos kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Tietääkseni minuun ei päde mikään mainituista, joten päätin jatkaa tutkimusta hakusanalla "mielialan vaihtelujen syyt". Johan alkoi lyyti kirjoittaa. Muun muassa yksi sivusto (http://www.help-menopause.com/mielialan-vaihtelut.html) myöntää, ettei mielialan vaihtelujen syitä tarkalleen tiedetä, mutta että hormonitoiminnalla on siihen vaikutuksensa. Toki sivusto puhuu vaihdevuosista, mutta hormonitoiminta selittäisi sen, miksi mielialojen vaihtelu on yleisempää ja selkeämpää naisilla kuin miehillä. Myös e-pillereitä koskeva sivusto puhuu hormonitoiminnan vaihtelujen puolesta mielialojen vaihtelun aiheuttajana (http://www.ehkaisynetti.fi/scripts/en/2pillerit/myonteiset_vaikutukset/ongelmanratkaisu/index.php).
Tähän mennessä löytyneet syyt puhuisivat ainoastaan biologisen toiminnan seurauksista. Mielialat vaihtelevat, koska ihminen on rakennettu biologialtaan sellaiseksi, että elintoiminnot vaikuttavat muun toiminnan ohella myös mielialaan. En kuitenkaan tyytynyt pelkästään tähän vastaukseen. Olin sata prosenttisen varma, että biologisten ja "helposti" selitettävien syiden lisäksi on vaikeammin selitettäviä ja yksilöllisiä, ihmisen persoonaan liittyviä selitysmalleja. Jatkoin tutkimusta heittämällä googlen hakukenttään "mielialan vaihtelujen sosiaaliset syyt". Löytyihän sieltä vastauksia. JEI! Eräs sivusto (http://www.hoitonetti.fi/terveysarvot/mieliala/) puhui juuri sen puolesta, mitä kuvittelinkin. Mielialojen vaihtelut riippuvat persoonasta. Jotkut ihmiset ovat perusmielialaltaan synkempiä, varovaisempia ja ahdistuneempia. Tämän on oletettu olevan evoluution kannata erittäin tärkeää: osataan varoa kaikkea, vahinkoa ei satu niin helposti.
Nyt joku ajattelee: "No mutta Ella, tämähän on ihan itsestään selvää!"
Uskallan kuitenkin väittää ettei. Sen lisäksi, että jyrkät mielialan vaihtelut ovat biologista hormonitoimintaa, niihin liittyvät hyvin läheisesti myös sosiaaliset syyt ja persoona. Rajut mielialojen muutokset ovat ehkä tapa kommunikoida. Ne ehkä osoittavat myös osaltaan tarvetta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi.
Palatakseni otsikkoon, kaiken kaikkiaan huonosta alusta huolimatta, oma päiväni oli aina vain parempi loppua kohden. Kannatti päästää ensin kaikki "paha höyry" ulos pienellä 20 minuutin itkupotkuraivarilla ja hymyillä sitten loppu päivä. :) Hih, hih ja hyvällä mielellä nukkumaan. Toivottavasti ette kuolleet tylsyyteen kesken tekstin. Itse pidän aihetta tärkeänä, mielenkiintoisena ja pohtimisen arvoisena. Oli syy mielialan vaihteluihini tänään sitten jylläävä hormonitornado tai oma "haluan tulla nähdyksi"-syndroomani, sen tiedän että minä ainakin olen oikukas. Ja myönnän sen! ;)
Koin nimittäin tänään jälleen kerran, niinkuin satoja kertoja aikaisemminkin, sen, kuinka yhden päivän aikana mielialat voivat heitellä iloisen hilpeästä tornadomaisen raivon kautta takaisin hilpeän iloiseen. Aloin siis pohtimaan, niinkuin satoja kertoja aikaisemminkin, mistä niinkin suuret mielialanvaihtelut oikein ovat peräisin. Onko se vain pelkkää ihmisluonnon oikullisuutta vai onko sillä jokin ihan oikea funktio.
Kaikkihan sen tietävät, että varsinkin murrosiässä ja varsinkin NAISET ovat kovia "vaihtelemaan" mielialojaan (niinkun se nyt olisi jotenkin tahallista). Aihetta on myös varmasti käsitelty hamasta menneisyydestä asti, about siitä asti kun Väinämöinen eli. Olettaen tietysti, että Väinämöinen on elänyt oikeasti eikä ole pelkkä kansalliseepoksen päähenkilö sampoineen ja Ainoineen. Takasin asiaan. Varmaa on myös se, että jokainen vähintään minun ikääni eksynyt ihminen, on sekä kokenut että pohtinut tätä aihetta lukemattomia ja vielä lukemattomia kertoja. Silti se ei omasta mielestäni laimenna yhtään aiheen kiehtovuutta.
Jotta vaikuttaisin fiksulta ja mielipiteilläni olisi jotakin pohjaa, päätin tehdä hieman taustatutkimusta. Päätin googlettaa aiheesta "mielialan vaihtelut". Ensimmäisenä tuloksiksi tuli keskustelupalstoja aiheesta. Tarjottiin minulle jopa sitä, kuinka mielialan vaihtelut ovat normaaleja raskaudessa, vaihdevuosissa tai jos kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Tietääkseni minuun ei päde mikään mainituista, joten päätin jatkaa tutkimusta hakusanalla "mielialan vaihtelujen syyt". Johan alkoi lyyti kirjoittaa. Muun muassa yksi sivusto (http://www.help-menopause.com/mielialan-vaihtelut.html) myöntää, ettei mielialan vaihtelujen syitä tarkalleen tiedetä, mutta että hormonitoiminnalla on siihen vaikutuksensa. Toki sivusto puhuu vaihdevuosista, mutta hormonitoiminta selittäisi sen, miksi mielialojen vaihtelu on yleisempää ja selkeämpää naisilla kuin miehillä. Myös e-pillereitä koskeva sivusto puhuu hormonitoiminnan vaihtelujen puolesta mielialojen vaihtelun aiheuttajana (http://www.ehkaisynetti.fi/scripts/en/2pillerit/myonteiset_vaikutukset/ongelmanratkaisu/index.php).
Tähän mennessä löytyneet syyt puhuisivat ainoastaan biologisen toiminnan seurauksista. Mielialat vaihtelevat, koska ihminen on rakennettu biologialtaan sellaiseksi, että elintoiminnot vaikuttavat muun toiminnan ohella myös mielialaan. En kuitenkaan tyytynyt pelkästään tähän vastaukseen. Olin sata prosenttisen varma, että biologisten ja "helposti" selitettävien syiden lisäksi on vaikeammin selitettäviä ja yksilöllisiä, ihmisen persoonaan liittyviä selitysmalleja. Jatkoin tutkimusta heittämällä googlen hakukenttään "mielialan vaihtelujen sosiaaliset syyt". Löytyihän sieltä vastauksia. JEI! Eräs sivusto (http://www.hoitonetti.fi/terveysarvot/mieliala/) puhui juuri sen puolesta, mitä kuvittelinkin. Mielialojen vaihtelut riippuvat persoonasta. Jotkut ihmiset ovat perusmielialaltaan synkempiä, varovaisempia ja ahdistuneempia. Tämän on oletettu olevan evoluution kannata erittäin tärkeää: osataan varoa kaikkea, vahinkoa ei satu niin helposti.
Nyt joku ajattelee: "No mutta Ella, tämähän on ihan itsestään selvää!"
Uskallan kuitenkin väittää ettei. Sen lisäksi, että jyrkät mielialan vaihtelut ovat biologista hormonitoimintaa, niihin liittyvät hyvin läheisesti myös sosiaaliset syyt ja persoona. Rajut mielialojen muutokset ovat ehkä tapa kommunikoida. Ne ehkä osoittavat myös osaltaan tarvetta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi.
Palatakseni otsikkoon, kaiken kaikkiaan huonosta alusta huolimatta, oma päiväni oli aina vain parempi loppua kohden. Kannatti päästää ensin kaikki "paha höyry" ulos pienellä 20 minuutin itkupotkuraivarilla ja hymyillä sitten loppu päivä. :) Hih, hih ja hyvällä mielellä nukkumaan. Toivottavasti ette kuolleet tylsyyteen kesken tekstin. Itse pidän aihetta tärkeänä, mielenkiintoisena ja pohtimisen arvoisena. Oli syy mielialan vaihteluihini tänään sitten jylläävä hormonitornado tai oma "haluan tulla nähdyksi"-syndroomani, sen tiedän että minä ainakin olen oikukas. Ja myönnän sen! ;)
maanantai 18. huhtikuuta 2011
Aloitan blogin pitämisen, en aloita blogin pitämistä, aloitan blogin pitämisen, en aloita blogin pitämistä..
Otsikon vaihtoehdot pyörivät päässä kuin lapsuuden ajan karuselli kiihtyvässä vauhdissa. Päätä huimaa ja yrjöpussi lojuu tietysti Linnanmäen puistonpenkille. Kerrankin kun sitä olisi tarvittu. Yhtäkkiä karuselli pysähtyi kuin veitsellä leikaten. Yksinkertainen syy oli, että päivänkakkaran lehdet loppuivat kesken. Viimeinen lehti oli nimittäin puolikas. Nyt en ehkä koskaan saa selville aloittaako blogi vai ei.
No eihän se ihan näin mennyt. Hetken sitä mietin, että aloitanko tämän rumban (höystettynä samballa) ollenkaan. Entä jos tämä kaikki leimataan kohta postmoderniksi tekotaiteeksi ja minut karkotetaan maasta? Toivottavasti ei.
Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan eikä enää voi perääntyä. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa sitten ruveta miettimään ikuisuuskysymystä: "Miksi?"
Ehkä joku haluaa kirjoittaa kuulumisiaan ja jokapäiväisiä askareitaan ystävien luettavaksi nettiin. Facebookin statuspäivitystila kun on niin pieni, ettei kaikki päivän tapahtumat millään meinaa mahtua annettuun 1000 merkkiin! Täytyy kirjoittaa isoäidin villasukkien pesusta, naapurin koiranulkoiluttajan tielle jättämistä pökäleistä ja läpi menneestä tentistä.
Ehkä joku taas haluaa avautua päiväkirjan muodossa siitä, kuinka kurjaa tai vastavuoroisesti ihanaa elämä on. Ihan noin muuten vaan. Kun ei jaksa kirjoittaa perinteisiin "päiväkirjavihkoihin" voi sen sijaan näpytellä tietokoneella päivän tapahtumat ylös. Ja onhan kirjoittaminen tietokoneella niin todella paljon helpompaa. Virheet saa korjattua paljon siistimmin kuin kuulakärkikynällä.
Ehkä joku haluaa taasen kirjoittaa maailman epäkohdista ja saada keskustelua aikaan. Tuoda julki maailman virheet. Netti kun on niin laaja yhteisö.
Ehkä jollakin on mielipiteitä asioista ja tarvetta julkistaa niitä muillekin kun yksiönsä seinille. Saada huomiota. Joko positiivista tai negatiivista. Huomiota se on huomiokin. Eikun..takaisin asiaan..
Henkilökohtaisesti tein päätöksen, etten aio kirjoittaa päiväkirjaani nettiin. Pidän henkilökohtaista "perinteitä" kunnioittavaa päiväkirjaa, johon pyrin ihan perinteisesti kuulakärkikynällä kirjoittamaan päivän tapahtumat. Aloitin blogin pitämisen, koska pidän siitä, että saan keskustelua aikaa. Olen luonteeltani pohtija, ja mikä onkaan parempi tapa tuoda ajatuksiaan julki kuin kirjoittaa ne. Siksi ajattelin aloittaa tämän. Saa nähdä minkälainen seikkailu tämä on. Facbookkaus kun alkaa olla jo niin nähtyä! ;)
Toivottavasti tämä ensimmäinen teksti sai edes jonkun uteliaisuudella odottamaan seuraavaa pohdittavaa asiaa..mikä se lie, sitä kun ei tiedä. Hyvää yötä, kirput syököön kaiken yötä!
No eihän se ihan näin mennyt. Hetken sitä mietin, että aloitanko tämän rumban (höystettynä samballa) ollenkaan. Entä jos tämä kaikki leimataan kohta postmoderniksi tekotaiteeksi ja minut karkotetaan maasta? Toivottavasti ei.
Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan eikä enää voi perääntyä. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa sitten ruveta miettimään ikuisuuskysymystä: "Miksi?"
Ehkä joku haluaa kirjoittaa kuulumisiaan ja jokapäiväisiä askareitaan ystävien luettavaksi nettiin. Facebookin statuspäivitystila kun on niin pieni, ettei kaikki päivän tapahtumat millään meinaa mahtua annettuun 1000 merkkiin! Täytyy kirjoittaa isoäidin villasukkien pesusta, naapurin koiranulkoiluttajan tielle jättämistä pökäleistä ja läpi menneestä tentistä.
Ehkä joku taas haluaa avautua päiväkirjan muodossa siitä, kuinka kurjaa tai vastavuoroisesti ihanaa elämä on. Ihan noin muuten vaan. Kun ei jaksa kirjoittaa perinteisiin "päiväkirjavihkoihin" voi sen sijaan näpytellä tietokoneella päivän tapahtumat ylös. Ja onhan kirjoittaminen tietokoneella niin todella paljon helpompaa. Virheet saa korjattua paljon siistimmin kuin kuulakärkikynällä.
Ehkä joku haluaa taasen kirjoittaa maailman epäkohdista ja saada keskustelua aikaan. Tuoda julki maailman virheet. Netti kun on niin laaja yhteisö.
Ehkä jollakin on mielipiteitä asioista ja tarvetta julkistaa niitä muillekin kun yksiönsä seinille. Saada huomiota. Joko positiivista tai negatiivista. Huomiota se on huomiokin. Eikun..takaisin asiaan..
Henkilökohtaisesti tein päätöksen, etten aio kirjoittaa päiväkirjaani nettiin. Pidän henkilökohtaista "perinteitä" kunnioittavaa päiväkirjaa, johon pyrin ihan perinteisesti kuulakärkikynällä kirjoittamaan päivän tapahtumat. Aloitin blogin pitämisen, koska pidän siitä, että saan keskustelua aikaa. Olen luonteeltani pohtija, ja mikä onkaan parempi tapa tuoda ajatuksiaan julki kuin kirjoittaa ne. Siksi ajattelin aloittaa tämän. Saa nähdä minkälainen seikkailu tämä on. Facbookkaus kun alkaa olla jo niin nähtyä! ;)
Toivottavasti tämä ensimmäinen teksti sai edes jonkun uteliaisuudella odottamaan seuraavaa pohdittavaa asiaa..mikä se lie, sitä kun ei tiedä. Hyvää yötä, kirput syököön kaiken yötä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)